Elämä on absurdia ja odottaminen taitolaji, näyttää kolmen teatterin yhteistuotanto

Samuel Beckettin Huomenna hän tulee on absurdin teatterin perustavanlaatuisia kulmakiviä. Ohjaaja Pentti Kotkaniemi työryhmineen tuo sen näyttämölle kolmessa teatterissa. Ensimmäinen ensi-ilta on Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä 24.11.

Viimeiset pari vuotta koronan keskellä ovat muistuttaneet elämän absurdiudesta ja opettaneet meidät odottamaan. Huomenna hän tulee -esitys näyttää, miten odotus voi kääntyä todelliseksi taidonnäytteeksi, kun asialla ovat virtuoottiset näyttelijät ja tarinakin tuntuu alati osuvan juuri tähän aikaan. Turun Kaupunginteatterin, Espoon Kaupunginteatterin ja Tampereen Teatterin yhteistuotannon ohjaa Pentti Kotkaniemi, näyttämöilmeen on suunnitellut Jani Uljas.

Esityksessä ystävykset Vladimir (Martti Suosalo) ja Estragon (Mika Nuojua) sanailevat keskenään tienposkessa Godot'a odottaessaan. Aika kuluu, maata viistävät pilvet vuorottelevat kuun kanssa. Tunnelmat vaihtelevat traagisesta koomiseen, puheenaiheet hetkestä muistoihin ja ajasta iäisyyteen. Välillä odotuksen keskeyttävät ohikulkeva herra Pozzo (Ville Majamaa) ja hänen kantajansa Lucky (Tomi Alatalo). Godot'a ei kuitenkaan kuulu, eikä ole varmaa, miksi häntä edes odotellaan. Mutta ehkä merkitystä onkin sillä, miten odottava aikansa käyttää.

 

Pitkään sulateltavaa sielun ravintoa

Huomenna hän tulee on moneen suuntaa avautuva tutkielma elämästä, sen tarkoituksesta, tai tarkoituksettomuudesta. Esitys tarjoaa katsojalle mielenkiintoisen hetken isojen eksistentiaalisten kysymysten äärellä. Vastauksia se ei ojenna, mutta näytelmän suosion salaisuus onkin siinä, miten se taidokkaasti toteutettuna ruokkii uteliaisuutta ja tarjoaa pitkään sulateltavaa sielun ravintoa. Absurdin teatterin klassikkoteos ei pyri herättämään epätoivon kyyneliä, vaan vapauttamaan naurun kautta.

Kirja on kulkenut mukanani vuodesta 1963 asti. Kesti siis jokusen aikaa, ennen kuin rohkenin tähän ohjaukseen tarttua. Mutta nyt, tämän loisteliaan työryhmän kanssa, aika vihdoin tuntui oikealta.”

-ohjaaja Pentti Kotkaniemi

Samuel Beckettin vuonna 1949 julkaistu tragikomedia on saanut ensi-iltansa Ilona-tietokannan mukaan Suomen ammattiteattereissa 17 kertaa, Turun Kaupunginteatterissa se nähtiin vuonna 1992. Esityksiä nähdään Turussa 24.11.-30.12.2021. Ensi-ilta Espoon Kaupunginteatterissa 8.1.2022 ja Tampereen Teatterissa 24.2.2022.

Tekijät

Käsikirjoitus Samuel Beckett
Suomennos Reita Lounatvuori
Ohjaus Pentti Kotkaniemi
Rooleissa Martti Suosalo, Mika Nuojua, Ville Majamaa ja Tomi Alatalo
Pojan äänenä Voitto Maasola
Lavastaja ja pukusuunnittelija Jani Uljas
Äänisuunnittelija Tommi Koskinen
Valosuunnittelija Jari Sipilä
Naamioinnin suunnittelija Kaija Heijari

Tuotanto Espoon Kaupunginteatteri, Tampereen Teatteri ja Turun Kaupunginteatteri

Huomenna hän tulee

Ensi-ilta 24.11.2021 Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä
Kesto 2 h 45 min väliaikoineen
Liput 37-44 € myynnissä teatterin ja Lippupisteen kanavissa