WALTTERI TORIKKA JULKAISEE HUOMENNA KOLMEN LAULUN JOULUSINGLEN

Tanssii tähtien kanssa -finaalissa tulevana sunnuntaina tanssiva Waltteri Torikka julkaisee huomenna jatkoa vuoden 2018 myynti- ja arvostelumenestykseksi nousseelle albumille Sydämeni joulu. Kolme joululaulua sisältävän Joulu-singlen avaa Sibeliuksen uljaasti soiva En etsi valtaa loistoa, joka on äänitetty yhdessä Jyväskylä Sinfonian kanssa. Kitarataiteilija Juha Savelan sovitukset klassikoista Heinillä härkien kaukalon ja Tulkoon joulu on äänitetty Waltteri Torikka Trion kanssa.

- Sibeliuksen joululauluklassikon En etsi valtaa loistoa piti aikoinaan ilmestyä jo Sydämeni joulu -albumilla, mutta emme jostain syystä saaneet silloin kappaleeseen oikeaa tunnetta. Tänä syksynä yritimme uudelleen ja vihdoin tuli sellainen olo, että uskallan antaa tulkintani tästä laulusta ihmisten kuunneltavaksi. Tämä laulu on minulle monella tapaa pyhä ja Jyväskylä Sinfonia soittaa kappaleella hienosti. Kitarataiteilija, sovittaja Juha Savela halusi tehdä taikojaan Heinillä härkien kaukalon ja Tulkoon joulu -klassikoiden parissa. Niistä jalostui riisutut, mielestäni väkevätkin tulkinnat, kommentoi Waltteri singlen kappaleita.

Huomenna julkaistavan joulusinglen kappaleet ovat osa Torikan marraskuun lopussa käynnistyvän joululaulukiertueen ohjelmistoa. Katso viisitoista konserttia käsittävän Natale – Oi jouluyö -kiertueen päivät ja paikat täältä.

Waltteri Torikka on Suomessa ja ulkomailla uraa luova ooppera- ja konserttilaulaja. Platinaa ja kultaa myyneitä albumeita sekä listaykkösiä julkaissut Torikka on esiintyjänä kotonaan yhtä lailla suurilla areenoilla kuin intiimeissä konserttisaleissa. Syksyllä 2021 Torikka yllätti Masked Singer -kilpailun toiselle sijalle nousseena Bilepandana.

Seuraa Waltteri Torikkaa somessa:
Facebook
Instagram
www.warnermusic.fi/waltteritorikka