Ensimmäinen single Voimaa uhkuu perinteistä Teräsbetoni-henkeä

Vaikka Teräsbetonin paluuta on turha odottaa, faneille on luvassa ennenkuulumatonta herkkua: bändin kitaristi Vili Rantanen on koonnut ympärilleen uuden kokoonpanon, joka kantaa nimeä V. Rantanen ja Teräksen varjo. Bändi julkaisee nyt ensimmäisen singlen tulevalta EP:ltään, joka koostuu neljästä Rantasen Teräsbetonille säveltämästä kappaleesta, jotka eivät ehtineet päätyä levylle asti. Voimaa-single julkaistaan tänään lyriikkavideon saattelemana.

Voimaa-kappale uhkuu niin perinteistä Teräsbetoni-henkeä kuin vain mahdollista on. Väkevän komppityöskentelyn päällä operoivan Marcus Långin upeat laululinjat kulkevat ylväästi läpi kappaleen, jonka nöyristelemättömässä keskitempoisessa jyräyksessä ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän; oleellinen mahtui alle kolmen minuutin pajavasaran taontaan”, Rantanen kuvailee uutta singleä.

Havaittuaan Teräsbetonin tauon vaikuttavan lopulliselta ainakin uusien julkaisujen suhteen, kitaristi jäi harmittelemaan muutaman yhtyeelle kirjoittamansa kappaleen julkaisemattomuutta. Koronan tuoma vapaa-aika sai mielessä kyteneet suunnitelmat konkretisoitumaan ja tuloksena syntyi projektiyhtye V. Rantanen ja Teräksen varjo.

Mukaan neljän kappaleen hevikokonaisuutta toteuttamaan lähtivät sankaritenori Marcus Lång, jykevän rummutuksen erikoisosaaja Antto Tuomainen sekä bassovirtuoosi Johannes Tolonen. Miesten taustalta löytyy bändejä kuten Excalion, Force Majeure, Manzana ja Kaaoksen ystävät. Rantanen itse on Teräsbetonin aktiivivuosien jälkeen soittanut satoja coverkeikkoja, tehnyt omia pienjulkaisuja ja toiminut All Rise -metallibändin riveissä.

Tämä julkaisu tulee varmasti tuomaan lohtua heille, jotka ovat turhaan toivoneet Teräsbetonin paluuta. V. Rantanen ja Teräksen varjo tarjoilee nyrkit pystyyn nostattavaa perinteistä hevimetallia, voimaa, vauhtia ja ylevää tunnelmaa, joka irrottaa arjesta ja tuo tarmoa näiden erikoisten aikojen keskelle”, Rantanen lupaa.