Melodista, raakaa ja kiivasta metalcorea soittava Sacred Dimension iskee hampaat sisään uudella singlellään. Break Me Down jää kerrasta päähän, iskee tärykalvoihin raivollaan ja pohtii Sacred Dimensionin syvintä olemusta.

“Biisi syntyi treenikämpällämme, joka sijaitsee entisessä vanhainkodissa. Kerran joku uskovainen nainen ja hänen miesseuralaisensa potkaisivat ovemme sisään ja halusivat kertoa mielipiteensä musiikistamme”, laulaja-keytaristi Sebbe kertoo.

Heidän mielestään teemme saatanallista musiikkia ja kokonaisuus kuulostaa yleisesti ottaen murhalta. Rakentavan palautteen jälkeen Break Me Down -biisin sanat kolahtivat paikoilleen kuin itsestään”, lyriikat koostanut Sebbe virnistää.

Sebben lisäksi Sacred Dimensionissa soittavat kitaristi Basti, rumpali Oscar ja basisti Tony, joka sävelsi Break Me Downin. Bändi tulee Hangosta ja on ollut yhdessä jo vuodesta 2008, mutta singlejulkaisuja on tiputeltu vasta alkaen vuoden 2016 Escape-singlestä lähtien. Yhtyeen brutaalia ilosanomaa on jaettu jo Ruisrockissa, Karjurockissa, Smugglerrokissa, Metallivuori-festivaalilla ja klubeilla Suomen eri kaupungeissa.

Vuonna 2022 Sacred Dimension tulee näkymään ja kuulumaan entistä enemmän. Kuten yhtä aikaa brutaali ja kaunis Break Me Down kertoo, orkesterin paketti on kasassa ja metalcoren seuraava aste kuumentaa väkeä muun muassa seuraavasti:

7.1.2022 Skärgårdsbaren (Turku)
1.4.2022 Grönan (Hanko)
16.7.2022 Metallivuori (Sieravuori, Eura)

Seuraa tulevia keikkapäivityksiä bändin Facebook-sivuilla

Sacred Dimension on:
Sebbe (laulu ja synakitara)
Basti (kitara ja laulu)
Tony (basso ja örinä)
Oscar (rummut)