Balkanin hurmasta ja Lapin hulluudesta ammentava Jaakko Laitinen täyttää 40 vuotta 4. joulukuuta. Juhlatunnelma nousee kattoon TTT-Klubilla, kun Laitinen esiintyy synttäri-iltana koko Väärä raha -yhtyeensä miehistöllä tulisen ja vauhdikkaan show’n pyörteissä. Ohjelmisto on trimmattu huippukuntoon laajalla Saksan-kiertueella marraskuussa.

Ilo ja suru vuorottelevat kuin elämässä itsessään yhtyen slaavilaiseen tyyliin monesti kiihtyväksi sävelspiraalissa, missä vastakkaiset tunteet kimppuuntuvat erottamattomaksi kudelmaksi”, Jaakko Laitinen kuvailee metodiaan.

Viikkoa myöhemmin 11.12. TTT-Klubilla soi joulukonsertti, muttei aivan tavanomaisella tyylillä. Jingle Bells, White Christmas, Silent Night ja monet muut jouluiset kappaleet kuullaan karheankodikkaalla bluegrass-otteella Jussi Syren & The Groundbreakersin noustessa lavalle. Yhtyeen albumi Bluegrass Christmas valittiin jo vuoden 2020 parhaaksi joululevyksi paikallisradiotoimittajien äänestyksessä, mutta vierailua jouduttiin siirtämään vuodella pandemiatilanteen vuoksi. Nyt TTT-Klubilla on käytössä koronapassi.

Musiikkiohjelmiston osalta joulukuun viimeiset vieraat ovat melodisen heavyn mestarit Timo Kotipelto (Stratovarius) ja Jani Liimatainen (ex-Sonata Arctica, Insomnium) 18.12.

 

Tiiviisti teatteria

Teatteriesitykset täyttävät tiiviisti TTT-Klubin joulukuun kalenterin. Musiikilla tai stand upilla maustettuja näytelmiä tarjotaan joulunpyhiä lukuun ottamatta keskiviikkoisin, torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin.

Parisuhdekomedia Mars vs. Venus? 2 – Uusintaottelu nähdään viidesti; näytännöistä kolme on loppuunmyytyjä. Runollisesti ja filosofisesti voimasanoja tarkasteleva Kiroilua nähdään neljästi, samoin hervottoman hauska karaokeshow Ukkometsot. Kaikki kolme esitystä jatkavat myös kevätkaudella.

 

TTT-Klubin ohjelmisto ja esitysajat:
https://ttt-teatteri.fi/ttt-klubi