Jyrki 69 yllättää: yhteisbiisi Tiffanyn kanssa!

 The 69 Eyes -yhtyeen keulakuvana tutuksi tullut Jyrki 69 valmistautuu 19.12. julkaistavan American Vampire -albuminsa ilmestymiseen julkaisemalla vielä uuden singlen. Kyseessä on cover-versio Human Leaguen jättihitistä Don’t You Want Me. Jyrkin lisäksi biisillä laulaa takavuosien teinitähti Tiffany. Kuuntele tänään julkaistu biisi täältä.

Keikkailun kannalta hiljaisen korona-ajan aktiivisena ollut Jyrki 69 valmistautuu jo toiseen albumijulkaisuun vuoden sisällä. Alkuvuodesta näki päivänvalon Motörhead Lemmyn rockabillybändin kitaristin kanssa tehty The 69 Cats-albumi, joka meni ilmestyttyään suoraan Suomen fyysisen albumilistan sijalle viisi. Joulukuun 19. päivä julkaistaan The 69 Eyes-yhtyeen keulakuvan uusi sooloalbumi American Vampire.

Sekä aivan uusia että covereita sisältävän levyn tuorein single on tänään julkaistu cover brittiläisen Human League -yhtyeen vuoden 1981 jättihitistä Don’t You Want Me. Kappaleella Jyrki 69:n lisäksi laulaa -I think We Are Alone Now -hitistään tunnettu yhdysvaltalainen Tiffany.

- Levy-yhtiö Cleopatra Records halusi levylle vielä jotain goottiklubien tanssilattialle sopivaa matskua ja ylättäen tästä Human League -klassikosta ei ole juurikaan tehty covereita. Rytmit veri friscolainen DK-ZERO -elektroryhmä ja duetoksi kaivettiin 80-luvun pop-legenda Tiffany. Tiffanyhan on se alkuperäinen Britney, naapurin pop-tyttö. Mä oon aiemmin levyttänyt dueton Wanda Jacksonin (84-v) kanssa, joka on 50-luvun rock-legenda, nyt oli hauska saada vähän tuoreempaa legendaa kehiin! Täydellistä! Korona tietenkin romutti kaikki video ja muut suunnitelmat. Toivottavasti jengi kuitenkin pääsee joraan tätä jonnekin neonvalojen ja savujen keskelle klubiympäristöön pian, kommentoi Jyrki 69.

American Vampire -albumilta on aiemmin julkaistu singleinä jo kappaleet White Rabbit sekä albumin nimibiisi American Vampire, on tuottanut ja säveltänyt kalifornialainen pitkän linjan industrial-velho Tim Skold (SKOLD, Not My God, Shotgun Messiah). Pitkäsoitto tulee saataville niin digitaalisena, CD:nä kuin sinisenä tai hopeisena vinyylinäkin, jonka värin asiakas saa itse valita.

American Vampire -biisilista
1. SexDrugsRockn'Roll feat. Shotgun Messiah
2. White Rabbit feat. Steve Stevens
3. Dreamtime feat. Rosetta Stone
4. Bite It You Scum feat. Leæther Strip
5. American Vampire feat. Skold
6. Don't You Want Me feat. Tiffany
7. Decision feat. The KVB
8. Deviant Carousal feat. Xiu Xiu
9. Clover feat. Youlooktired
10. Last Dance feat. Not My God