Aleksi Mäkelä ohjaa jääkiekkoilija Marko Jantusesta kertovan elokuvan Laitapuolen hyökkääjä

Marko Jantunen. Credit: Ari Lehtola / Solar Films

Solar Films -elokuva teattereissa syyskaudella 2022

Aleksi Mäkelä ohjaa jääkiekkoilija Marko Jantusesta kertovan elokuvan Laitapuolen hyökkääjä. Toiminnallinen elokuva perustuu pääasiassa Jantusesta kertovan menestyskirjan Läpi helvetin muutamaan viimeiseen vuorokauteen Lahdessa vuonna 2015. Menestynyt SM-Liigan ja Eliteserien pelaaja keskittyy nykyään laaja-alaiseen päihdetyöhön muun muassa nuorison keskuudessa. Hänen Läpi helvetin -luennoillaan on ollut jo yli 100 000 kuulijaa. Jantunen on aktiivisesti mukana elokuvan teossa.

Marko Jantusen roolissa uutuuselokuvassa nähdään Severi Saarinen. Muissa päärooleissa näyttelevät Katariina Havukainen, Jorma Tommila ja Tommi Eronen. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Mikko Kouki ja Petja Lähde. Sivurooleista tiedotetaan erikseen.

Solar Filmsin elokuvan tuottavat Markus Selin, Jukka Helle ja Rimbo Salomaa ja sen levittää Nordisk Film. Aleksi Mäkelä, Markus Selin ja Jukka Helle ovat tehneet yhdessä huomattavan osan suomalaisista menestyselokuvista ja vaikuttaneet merkittävästi suomalaiseen elokuvataiteeseen ja ilmaisuun 1990-luvun lopusta lähtien muun muassa elokuvilla Häjyt, Pahat pojat, Matti, Rööperi ja Olen suomalainen. Aleksi Mäkelä tunnetaan myös lukuisista muista elokuvista sekä tv-sarjoista, kuten Roba, Syke ja Kylmäverisesti sinun. Hänen seuraava elokuvansa on Solar Republicin tuottama Kummeli esittää: Kontio & Parmas, joka tulee elokuvateattereihin maaliskuussa 2022. Aleksi Mäkelälle on myönnetty elokuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2009.

Marko Jantunen pohtii elokuvaa: “Mahtavaa, että saamme osan tarinaani elokuvaksi. Hienoa nähdä elämä tietyssä pisteessä elokuvana nyt, kun matkani on jatkunut jo eteenpäin. On mielenkiintoista katsoa sitä tästä hetkestä taaksepäin.”

Jääkiekon SM-liiga Oy on yksi elokuvan pääyhteistyökumppaneista. Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi yhteistyön taustoista: ”Jantunen on tietysti kiekkoilija, mutta ennen kaikkea ihminen, joka on tehnyt paljon arvokasta työtä päihdetyön saralla nuorison keskuudessa. On hienoa, että hänen tarinansa kerrotaan nyt vielä laajemmin isolle yleisölle. Meille on tärkeää olla tukemassa tämän viestin leviämistä.”

Elokuvaa kuvataan pääkaupunkiseudulla ja Lahdessa 2.12. – 22.12.2021 sekä 11.1. – 21.1.2022. Ensi-iltaan se tulee syyskaudella 2022. Kuvausten lehdistövierailujen aikataulusta tiedotetaan erikseen.

Jääkiekon SM-liiga Oy vastaa Suomen jääkiekon korkeimman sarjatason, Liigan hallinnoinnista. Yhtiön omistavat Liigassa pelaavat 15 joukkuetta 14 eri paikkakunnalla. Kukin joukkue on alueellaan yksi kiinnostavimmista puheenaiheista sekä taloudellisesti merkittävä toimija. Liiga-yhteisön yhteenlaskettu liikevaihto normaalikaudessa on n. 125 miljoonaa euroa ja yhteenlaskettu yleisömäärä halleissa n. 2,3 miljoonaa katsojaa. Yhteensä Liiga tavoittaa eri kanavien kautta n. 3 miljoona katsojaa kauden aikana.

www.solarfilms.com
www.nordiskfilm.fi
facebook.com/SolarFilmsInc
instagram.com/solarchannel
https://www.avominne.fi/marko-jantunen/

 

Elokuvasta

Ohjaus
Aleksi Mäkelä

Tuottajat
Markus Selin, Jukka Helle ja Rimbo Salomaa

Tuotantoyhtiö
Solar Films

Käsikirjoitus
Mikko Kouki ja Petja Lähde

Pääroolit
Marko Jantunen - Severi Saarinen
Kati - Katariina Havukainen
Pomo - Jorma Tommila
Timo - Tommi Eronen

Linjatuottaja
Maria Kaurismäki

Kuvaus
Pini Hellstedt, F.S.C.

Säveltäjä
Janne Puurtinen

Pukusuunnittelu
Riitta-Maria Vehman

Maskeeraussuunnittelu
Jenni Aejmelaeus-Pyysing

Lavastussunnittelu
Pirjo Rossi

Äänisuunnittelu
Pekka Karjalainen

Elokuvan levittäjä
Nordisk Film