Sansa tulkitsee koskettavasti joululauluja

Sansa palaa juurilleen akustisen kitaran kanssa ja tulkitsee joululauluja tänään julkaistulla Lentää voin -EP:llä. Koskettavat versioinnit saavat kappaleet Tulkoon joulu, Sydämeeni joulun teen, Hiljaisuus ja Avaruus.

Sansa tuo joululaulujen kirjoon uutta intiimiä diversiteettiä. Sansan tulkinnat ovat persoonallisia versioita myös niille, joita perinteiset joululaulut eivät houkuttele.

Omien joululauluversioiden työstäminen toteutui osittain sattuman seurauksena. Muutettuaan Lontooseen vuonna 2013, Sansa ajautui tekemään dance-musiikkia. Hän kirjoitti ja lauloi muuan muassa Kaskaden EDM-hitillä A Little More.

Suomeen palattuaan hän jatkoi elektronisen ja klubimusiikin parissa. Julkaistuaan neljännen albuminsa Lost in the Moment, hän osallistui viime vuonna UMK-finaaliin biisillään Lover View.

Korona-aikana Sansa alkoi kaivata takaisin musiikillisille juurilleen, sinne mistä kaikki aikoinaan alkoi. Lontoon vuosien myötä kitaransoitto oli jäänyt, eikä teräskielisen kitaran sointi inspiroinut. Tarvittiin jotain pehmeämpää, joten hän ryhtyi etsimään nylonkielistä kitaraa ja laittoi hetken mielijohteesta ilmoituksen tori.fi:lle. Sansa ehti jo unohtaa ilmoituksensa, kunnes häneen otettiin yhteyttä ja tarjottiin hieman kolhuista, vuonna 1979 valmistettua kuuluisan Jose Ramirezin oppilaskitaraa.

Kitara vei mukanaan ja orgaaninen musiikki kutsui Sansaa taas puoleensa. Hän ei halunnut vaihtaa hankkimaansa kitaraan edes uusia kieliä, sillä vanhat kielet kertoivat omaa tarinaansa ja toivat uniikin, rustiikkisen lämmön sointiin. Sansa innostui tekemään omia tulkintoja erilaisista biiseistä ja julkaisi niistä videoita sunnuntaisin some-kanavillaan. Lopulta kypsyi ajatus toteuttaa haave joulu-EP:stä.

Sansa on itse sovittanut, soittanut, äänittänyt ja miksannut kaikki Lentää voin -EP:n kappaleet.

EP on Sansan joululahja, hauraan kaunis paketti, jonka hän haluaa jakaa kuuntelijoilleen.

Lentää voin -EP Spotifyssa.

Sansan kotisivut ja Facebook-sivu.