Metalcore-jyrä Ode Of Disgrace käsittelee uudella sinkullaan riippuvuuksien aiheuttamaa vihaa ja tuskaa

MISERIA julkaistaan tänään musiikkivideon saattelemana

Järvenpäästä puskeva metalcore-pumppu Ode Of Disgrace on kentällä jo vanha tekijä. Bändin ensimmäinen olomuoto aloitti musiikin tekemisen jo vuosikymmen sitten. Silloisten nykymetallibändien inspiroimana käyntiin polkaistu bändi on nyt hioutunut djentahtavia riffejä ja raskaita melodioita viljeleväksi koneeksi, jonka uusin tuotos MISERIA on osoitus modernin metalcoren loistavasta nykytilasta. MISERIA on samalla toinen tulevalle ORBIS-debyytti-EP:lle kirjoitettu kappale.

Kyseinen sävellys iskevine riffeineen sekä kiehtovine melodioineen tuntui potentiaaliselta singleltä jo EP:n sävellysprosessin alkuvaiheesta lähtien. Kappaleen sanoitukset käsittelevät riippuvuutta negatiivisesti vaikuttaviin asioihin, joista on kuitenkin vaikea päästä eroon”, bändin rumpali Lauri Halme kertoo.

Uusi sinkku julkaistaan musiikkivideon kanssa, joka on bändin musiikkiin sopivasti kuvattu sepän pajalla. Onhan kyseinen biisikin varsinaista metallin takomista.

MISERIAn musiikkivideo kuvattiin seppä Antin pajalla Nuutajärvellä. Paikka valikoitui kuvauspaikaksi tilavien hallitilojen vuoksi. Videota suunnitellessa heräsi ajatus: pitäisikö videolla panostaa valoihin ja tehdä niistä oleellinen osa musiikkivideota? Mielestämme tässä onnistuttiin hyvin! Videon valoshow’n rakensi valomiehemme Joona Raitisoja. Videon kuvaajaksi valikoitui Valtteri Rautanen. MISERIA valikoitui musiikkivideon kappaleeksi monipuolisuutensa vuoksi ja siksi, että tiesimme sen olevan tulevan EP:n ensimmäinen single”, Halme muistelee.

Korona-aikana debyytti-EP:nsä säveltänyt ja äänittänyt bändi kerkesi julkaista juuri ennen poikkeusaikoja sinkut The End ja Disarmed, jotka jo antoivat lupaavia viitteitä tulevasta. Tulevalla EP:llä käsitellään yhtenäisessä kokonaisuudessa sanoittajien henkilökohtaisia aiheita ja kokemuksia sekä havaintoja nykymaailmasta ja -ajasta. Sanoitukset on pääasiallisesti muotoiltu siten, että kuuntelijalla on mahdollisuus muodostaa oma käsitys tarinan aihepiiristä ja sen vertauskuvien tarkoituksesta.

EP:llä sanoitusten draaman kaari alkaa synkistä ja toivottomista vesistä, liikkuen vähitellen kohti vertauskuvallista auringonnousua. Kappaleiden nimet on käännetty latinaksi eheän kokonaisuuden aikaansaamiseksi. ORBIS valikoitui EP:n nimeksi, koska sanoitusten teema käsittelee toistuvia tilanteita ja ilmiöitä ihmiselämässä. Orbis tarkoittaa latinaksi ympyrää tai kehää.

Ode Of Disgrace on:
Roope Meriläinen - laulu
Pessi Laine - kitara/laulu
Markus Lahti - kitara
Lauri Halme - Rummut
Ville Lehtonen - Basso/taustalaulu

FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY