Mieskö yksinkertainen laitos? Pötyä, tuumaa Neiti Rubinstein ja summaa kaiken Kanneton kaivo -singlellä

Viime keväänä kahden vuoden julkaisutaukonsa Rakasta mua! -sinkulla päättänyt Neiti Rubinstein kaivautuu tänään miehen mielen mysteereihin. Kanneton kaivo -single jatkaa Neiti Rubinsteinin sopivan rosoista suomirock-linjaa, samaa stailia, jolla operoivat myös vaikkapa CMX tai Tuomari Nurmiokin.

Jos edellinen Rakasta mua! kertoikin sarjarakastajasta, nyt tarinan päähenkilö painii pahojen itsetunto-ongelmien kanssa saavuttamattoman rakkauden karatessa utopiaksi.

"Kanneton kaivo kertoo yhtäältä miehen saavuttamattoman rakkauden kaipuusta, siitä, ettei uskalla edes lähestyä rakkautensa kohdetta, kun ei se kuitenkaan koskaan voi onnistua. Silti mies roikkuu pakkomielteisesti haaveessaan kiinni, voimatta unohtaa ja jatkaa elämää", laulaja-kitaristi Jussi Ahokas kertoo.

Toisaalta biisissä seikkailee hahmo, johon konkretisoituvat jokaisen miehen sisällä ikiaikaisesti kamppailevat murahteleva luolamies, himojaan kaitseva aikuinen, hormonihumalainen teini ja arka pikkupoika.

"Panettaa niin, että korvissa vinkuu, mutta torjutuksi tulemisen kammo sekä sivistyksen kahleet tekevät miehestä lähinnä impotentin. Olisiko sittenkin vaan helpompi antaa viettien viedä?", Ahokas jatkaa ja viittaa biisin lyriikkaan:

”Joo mä mietin, et miks oon niin helppo. Niin helposti lankeen sun runsaaseen runkoon. Joo mä mietin, se ois liian helppoo, jos päässä vaan kohisis, testot jo kohois. Voi mä vihaan mun luontoo!”

Ja mieskö muka yksinkertainen olento?

 

www.neitirubinstein.com

Neiti Rubinstein on:
Jussi Ahokas: kitara ja laulu
Mika Jokiaho: rummut
Janne Raiski: basso