Pääesiintyjät - Kaunis Veera

Pääesiintyjät tuo legendaarisen Suomi-Filmin kaunottaren 2020-luvulle

Rillumareibillyn ruhtinaat Pääesiintyjät julkaisee 18. helmikuuta kolmannen albuminsa Lauluja laitakaupungilta. Perjantaina 14. tammikuuta kuultavana ennakkoon vielä yksi single, Kaunis Veera. Kappale on käännös brittiläisen indiepop-ikoni Elvis Costellon kappaleesta Radio Sweetheart vuodelta 1977.

Annamme puheenvuoron kappaleen suomenkielisen tekstin tekijälle, Pete Salomaalle:
- Biisi on minulle tuttu englantilaisen psychobillybändi Guana Batzin versiosta 80-luvun lopulta. Costellon kappaleen muuntaminen rillumarei-muotoon oli kivuton prosessi, jossa onnikin oli mukana. Olimme edellisenä iltana treenanneet biisiä vielä englanninkielisenä ja päätimme, että kappale tekstitetään Pääesiintyjille suomeksi. Seuraavana aamuna avasin radion ja ensimmäisenä siellä soi Kipparikvartetin Kaunis Veera. Tajusin, että Veera on siirrettävä 2020-luvulle. Suomenkieliset sanat syntyivät rillumarei-tyyliin viidessä minuutissa ja mielestäni ne osuvat bändin linjaan varsin mukavasti.

Luvan saaminen käännösbiisiin ei aina ole yksinkertaista ja helppoa. Pete jatkaa:
- Tämän kohdalla sitä odoteltiin vaivaiset seitsemän kuukautta ja 28 sähköpostiviestiä. Täytyy kiittää levy-yhtiötä, että se jaksoi vastoinkäymisistä ja odottelusta huolimatta kärttää vastausta toistuvasti. Ja tietysti kiitämme herra Elvis Costelloa, että hän meille luvan lopulta myönsi.

 

Biisin video: https://youtu.be/YSoowCAgYU8
Pääesiintyjät Facebook: https://www.facebook.com/paaesiintyjat

PÄÄESIINTYJÄT:
Vesa Haaja -Laulu & akust. kitara
Pete Salomaa - läskibasso
Mika Jokinen - kitara
Timo Järvinen - rummut