Jo kaksi vuotta suomalainen iskelmäkansa on odottanut Kiuruveden Iskelmäviikkoa kuin kuuta nousevaa koronatilanteen siirrettyä tapahtuman kahtena kesänä peräkkäin. Vihdoin ja viimein tapahtuma saadaan järjestettyä 13.-17.7.2022.

Paljon on ehtinyt tapahtua Iskelmäviikon kulisseissa sitten viimeisimmän tapahtuman vuonna 2019. Wallen Hovi Oy osti tapahtuman Iskelmä Oy:ltä joulukuussa 2021 ja on lähtenyt suunnittelemaan tapahtumaa suurella innolla. Tapahtumajohtaja ja Iskelmäviikon monivuotinen  tapahtumakoordinaattori Timo Marjoniemi lupaa, että tapahtuman henki ei tule muuttumaan omistajavaihdoksen vuoksi, vaan Iskelmäviikon kävijöille on tarjolla taattua laatua hieman
päivitetyssä paketissa.

-Iskelmäviikko haluaa jatkaa taattua linjaa suomalaisen iskelmä- ja tanssimusiikin puolestapuhujana eikä halua lähteä liikaa muuttamaan ohjelmistoaan ”popimpaan suuntaan”, kertoo Marjoniemi.
Vaikka onhan meidänkin ohjelmistossamme muutama artisti, jotka ovat saaneet myös nostetta pop-musiikin puolella, Marjoniemi lisää. Iskelmäviikon ohjelmisto on rakennettu ensisijaisesti kuitenkin sen omalle kohderyhmälle ja onkin yksi ainoista suomalaisista festivaaleista, joka on kohdennettu selkeästi aikuisemmalle yleisölle. Kiuruveden Iskelmäviikolla on jälleen luvassa toinen toistaan hienompia konsertteja, tanssikursseja kaiken tasoisille tanssijoille ja tanssin harrastajille, TanssiAreenan kihelmöivää tanssitunnelmaa ja kaksi äärimmäisen kovatasoista ja suosittua laulukilpailua. Iskelmäviikon tuotantotiimi takaa viihtymisen leppoisassa kesätunnelmassa yhteislaulujen sekä hyvän ruuan ja juoman äärellä. Myös suureen suosioon noussut tapahtuma-alueen karaoketeltta palvelee lauluhaluisia asiakkaita ja laulajia rohkaistaan tietysti myös osallistumaan Iskelmä- ja SenioriMestarit -laulukilpailujen alkukarsintoihin.

Nähhään Kiuruvedellä heinäkuussa 2022!

Vuoden 2022 Iskelmäviikon ohjelmisto:

Keskiviikko 13.7.
Neitoset
Souvarit
Markku Aro
Tomi Markkola Tangokuninkaana 25-vuotisjuhlakonsertti

Torstai 14.7.
Komiat
A.Aallon Rytmiorkesteri
Kyösti Mäkimattila
Kake Randelin

Perjantai 15.7.
IskelmäMestarit & SenioriMestarit Estradilla
Soiva Orkesteri J. Yli-Sikkilä & Pirita Niemenmaa
Aikuinen nainen -konsertti: Eija Kantola & Tiina Räsänen
Laura Voutilainen
Vesterinen Yhtyeineen

Lauantai 16.7.
Juha Vartiainen 30-vuotistaiteilijajuhlakonsertti
Huttuset
Pasi Kivimäki & NYT
Olli Halonen
Antti Ketonen
Yölintu

Ohjelmiston lisäksi Kiuruveden Iskelmäviikolla pidetään perinteiset ja suureen suosioon nousseet Iskelmä- ja SenioriMestarit -laulukilpailut. Laulukilpailujen suosio sekä taso nousevat vuosi vuodelta ja myös vuoden 2022 kilpailuista odotetaan suuria yleisötapahtumia. Alkukarsinnat aloitetaan ympäri Suomea huhtikuussa 2022

www.iskelmaviikko.fi