Roye julkaisi 80-luvun rockjäteistä inspiroituneen No Remorse -sinkun

Kappale käynnistää aiempaa rockimman aikakauden nuoren pop-lupauksen uralla

Kuuntele No Remorse

Vuosi sitten Roye iski Rebel Yellin soimaan Helsingissä sijaitsevan studion kaiuttimista. 80-luvun jäteistä, Billy Idolista ja Bon Jovista, inspiroituneena syntyi areenarock-energiaa, massiivisia crowd chanteja ja modernia syntikkapoppia yhdistelevä No Remorse. Kappaleen sanoitukset ovat kuitenkin synkemmät. Englanninkieliset lyriikat kertovat lähisuhdeväkivallasta ja parisuhteesta, joka osoittautuu ihanan alkuvaiheen jälkeen todelliseksi helvetiksi.

”No Remorse kertoo siitä, kuinka viimein päästät irti, etkä kadu tippaakaan sitä, että suhde loppuu. Eron jälkeen toisen manipuloidessa vielä palaamaan takaisin ymmärrät, ettei suhde koskaan tuntunut kodilta, eikä sinne yksinkertaisesti ole paluuta: ”Ain’t no home, for you and I”. Kun ovi viimein sulkeutuu takana, tuntuu kuin kävelisi ulos vankilasta kohti vapautta.”, Roye kertoo.

Kappaleen sanoitukset ja sävellys ovat Roope Halosen, Davia Akenamin ja kappaleen tuottaneen Vesa Lappalaisen käsialaa. Omakustanteisesti musiikkia julkaisevalta Royelta ilmestyi edellisen kerran musiikkia viime vuoden lopulla Leave Your Heart Open -debyytti-EP:n muodossa. Tänään julkaistun No Remorse -singlen myötä Roye siirtyy balladimaisesta tuotannosta kohti menevämpää rockia. Musiikin juuret pysyvät silti edelleen kiinni modernissa popissa.

Oulu–Helsinki–Berliini-akselilla vaikuttava Roye on tehnyt viime vuosina aktiivisesti uutta musiikkia sekä yksin että yhdessä kotimaisten ja ulkomaisten artistien kanssa. EP:ltä irrotettujen Exhausted ja Sleepless Nights -sinkkujen myötä Roye on ollut soitossa sekä radioissa että useilla Spotify-soittolistoilla. Viimeisimpiin julkaisuihin lukeutuu myös Royen, NALYROn ja Junona Boysin kanssa julkaistu EDM-kappale Let Me Down, jota on striimattu Spotifyssa tähän mennessä lähes 800 000 kertaa. Nyt julkaistulle No Remorse -sinkulle on lupa odottaa jatkoa jo lähitulevaisuudessa!

 

Roye
Instagram | TikTok | Facebook | YouTube