Soul-artisti Ina Forsman julkaisee ajattoman Don't Lose Today -kappaleen

Don't Lose Today -single ja musiikkivideo ilmestyivät perjantaina 4.3.

Helsingistä Berliiniin muuttanut soul-artisti Ina Forsman julkaisi perjantaina 4.3 uuden Don't Lose Today -singlen sekä musiikkivideon. Elokuvallisen retrolla ja ajattomalla kappaleella Forsman pohtii nykyhetken merkitystä. Kappale syntyi erään keskustelun pohjalta:

"Keskustelin kumppanini kanssa siitä, kuinka me tehdään jatkuvasti töitä päivästä toiseen paremman huomisen takaamiseksi, mutta siinä samalla me menetetään tämä päivä. Elämästä nauttiminen unohtuu helposti, kun miettii koko ajan, että jossakin tulevaisuudessa pitäisi asiat olla paremmin. Ja vaikka joku päivä pääsisikin nyt asetettuihin tavoitteisiin, tulee silloinkin olemaan jo uudet tavoitteet mielessä, eikä se nykyhetki tunnu silloinkaan täydelliseltä tai valmiilta. Biisi syntyi lopulta kuin itsestään muistuttamaan minua ja muita elämään hetkessä – edes vähän aikaa päivästä."

Ina Forsman vastaa itse kappaleidensa sanoituksesta ja sävellyksestä. Nyt julkaistavalla singlellä hänen kädenjälkensä ulottuu kuitenkin aikaisempaa enemmän myös tuotantoon aina torvien sovituksesta stemmojen suunnitteluun. Forsmanin lisäksi kappaletta on ollut tuottamassa Michael Bleu. Eri aikakausien soulista, R&B:stä, bluesista ja jazzista ammentavaan orgaaniseen musiikkiin liittyvät englanninkieliset lyriikat, jotka kumpuavat suoraan artistin puhtaista emootioista.

Vuodesta 2013 lähtien musiikkia julkaissut Ina Forsman tunnetaan etenkin hänen ilmaisuvoimaisesta ja sielukkaasta äänestään. Forsmanilta on ilmestynyt tähän mennessä useampia singlejulkaisuja sekä kaksi sooloalbumia Ina Forsman (2016) ja Been Meaning to Tell You (2019). Molemmin puolin Atlanttia työskennellyt artisti-biisintekijä on lisäksi tehnyt musiikkia ja esiintynyt yhdessä monien muiden muusikoiden kanssa. Ennen kaikkea live-esiintyjäksi itseään kuvaileva artisti nähdään kesällä ensikertaa Tavastia-klubilla Helsingissä, minkä lisäksi hän keikkailee kevään aikana ainakin Saksassa ja eri puolilla Ranskaa. Tulevista keikoista tiedotetaan Ina Forsmanin kotisivuilla sekä sosiaalisen median kanavilla.

Ina Forsman
Instagram | TikTok | Facebook
YouTube | Spotify | Kotisivut