Samuel Uutinen esittelee erilaisia totuuksia The Truth -videolla – Uutisen oma suosikkibiisi tuoreelta sooloalbumilta vei vuosia valmistuakseen

Pääkaupungin näyttävimpiin rock-keulakuviin jo vuosituhannen vaihteesta alkaen lukeutunut Samuel Uutinen julkaisi tänään musiikkivideon The Truth -kappaleestaan. Biisi löytyy Uutisen viime marraskuussa ilmestyneeltä AWAKE-sooloalbumilta, jonka tuotti Johnny Lee Michaels.

The Truth syntyi mökillä Nummelassa kevät-talven auringon paisteessa. Menimme mökille viikonlopuksi Erkan (Vepsä) kanssa ajatuksena tehdä uusia kappaleita tai aihioita, joita voisi alkaa työstämään, mutta emme saaneet tehtyä kuin yhden. Se oli The Truth”, Samuel kertoo.

Soittelin noihin aikoihin yhden jazz- bändin kanssa, ja sieltä kumpusi omituisia ideoita myös omaan tekemiseen. Alkuperäinen, akustisilla kitaroilla sävelletty versio oli täysin erilainen kuin Johnnyn tuottama lopullinen, albumilta löytyvä versio. Olen aina pitänyt The Truthista sen erilaisuuden vuoksi. Kappaleen teksti syntyi vasta pari vuotta sävellyksen jälkeen ja oli todella työläs. Hain pitkään kulmaa idealleni, jossa vain ja ainoastaan jokainen meistä itse päättää mikä on totuus. Siksi on sama, mitä joku muu ajattelee.”

Samuelilla riittää sanottavaa päästyään vauhtiin The Truth -kappaleen aiheesta.

Vain kyseenalaistamalla totuuden voi kylvää mieleensä muutoksen siemenen. Kaikki tiede perustuu siihen, että nykyisyys kyseenalaistetaan, se on ainut vaihtoehto kehitykselle. Niinhän sitä sanotaan, että totuuksia on yhtä paljon kuin persuksia ja todellakin, kaikilla on oikeutensa omaan totuuteensa. Mutta ihmisinä meillä on myöskin vastuu omasta totuudestamme ja yksi tämän ajan suurimmista ongelmista on ihmisten tapa ulkoistaa omaa vastuutaan. Onneksi viiimeiset pari vuotta ovat pakottaneet meidät monella rintamalla yhdistymään ja ottamaan kantaa meille tärkeisiin asioihin. Median tapa toimia on monessa ihmisessä herättänyt ihmetystä ja epäluottamusta. Mihin pelkovetoisella journalismilla pyritään?”, Uutinen kysyy.

Biisin näyttävästä videosta vastaa sen ohjannut, kuvannut, leikannut ja tuottanut Reeo Tiiainen.

Halusimme ohjaaja Reeo Tiiaisen kanssa saada totuudesta mahdollisimman monta kulmaa videolle, joten ei tullut kyseeseen esiintyä itsenäni, vaan piti luoda hahmoja, jotka esiintyvät erikoisessa miljöössä. Olin todella vaikuttunut jo Reeon tekemän pohjatyön jälkeen videosta, mutta kun saimme lisättyä videoon omat osuuteni, tuli tunne että jotain puuttuu. Onneksi muistin henkisen opettajan Jeff Fosterin upean tekstin 'Tell Your F*ucking Truth' sosiaalisesta mediasta parin vuoden takaa. Sitä lukien sekä otsikkoa lainaten sain luotua ylimääräisiä tekstejä videolle, jotka täydensivät lopputuloksen. This is my truth, tell me yours!”, Samuel summaa.

 

Facebook
Instagram
Youtube