Suomirockin nousutähti Aston Kalmarin Hellyyden haulikko -single ylistää rakkautta ja ystävyyttä

Kappale on toinen single toukokuussa julkaistavalta EP:ltä

Vuonna 2018 Lappeenrannassa perustetun suomirock-yhtye Aston Kalmarin ura on lähtenyt loistavasti käyntiin satojen tuhansien striimien ja lukuisien keikkojen myötä. Yhtye sai alkunsa, kun juuri paikkakunnalle muuttanut laulaja-lauluntekijä Aleksi Arola päätti kasvattaa sooloprojektinsa täysimittaiseksi bändiksi. Yhtyeen nimi on jalostettu hänen lapsuusaikansa lempinimestä Almari Kalmari.

Nyt lukemattomat studiossa ja tien päällä vietetyt tunnit ovat hitsanneet neljästä toisilleen ennestään tuntemattomasta bändikaverista ystäviä, joiden luonteita yhdistävät arvot kuuluvat myös yhtyeen musiikissa; toisista huolen pitäminen ja elämästä nauttiminen. Bändin musiikissa yhdistyvät tanssittava poljento, yhteislauluun kehottavat kertosäkeet, sekä helposti samaistuttavat suomenkieliset lyriikat.

Tänään julkaistava single Hellyyden haulikko on 20.5. julkaistavan aikuistumisen haasteista kertovan Aikuisten altaaseen -EP:n toinen single. Kappale on jatkoa tammikuussa julkaistulle Älä rakastu minuun -kappaleelle, jonka musiikkivideon voit katsoa täältä.

Usein vasta kun elämää värittävät liiat vastoinkäymiset, tulee ymmärrettyä rakkauden olevan kaikkein arvokkainta valuuttaa. Hellyyden haulikko toimii ylistyksenä rakkaudelle, ystävyydelle ja pyyteettömälle lähimmäisestä välittämiselle. Sokeroimme tämän helposti lähestyttävän neljän soinnun biisin moniäänisesti lauletuilla säkeistöillä ja räjähtävillä yhteislauluun kehottavilla kertosäkeillä”, Arola kertoo.

Seuraava single toukokuun levyltä kuullaan huhtikuussa, mutta vielä sitä ennen päivänvalon näkee nyt julkaistavalle sinkulle tehty lyriikkavideo.

Perjantaina 11.3. julkaistava lyriikkavideo on kuvattu legendaarisella Astia-studiolla Lappeenrannassa. Vierailimme studiolla taltioimassa Aikuisten altaaseen EP:n kokonaisuudessaan studio live -versioina. Session livevideotallenteet julkaistaan myöhemmin keväällä”, yhtye lupailee.

Aston Kalmarin keikkakuntoa voi käydä tarkastamassa seuraavasti:
13.4. Bar Loose / Helsinki
16.4. House of Rock / Kouvola
13.5. Vastavirta-Klubi / Tampere
27.5. Bar Taikurin Hattu / Helsinki
28.5. Ravintola Bar'kki / Kouvola
9.7. Ankkapurha GoGo -festivaali / Anjala
16.7. Hakamäki Piknik / Savitaipale
16.7. Satamatori / Lappeenranta
27.8. Sataman Valot / Lappeenranta

FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY