Suomen juurevan countryn kärkinimi Joe Vestich minikiertueelle Yhdysvaltoihin – I'm A Soldier -radiosingle johdattaa ensi viikon kotimaan keikoille

Vastikään upean Steal the Wind -albuminsa julkaissut Suomen country- ja bluesskenen ykkösnimiin lukeutuva Joseph "Joe" Vestich nähdään tänä keväänä myös entisessä kotimaassaan Yhdysvalloissa pitkän odotuksen jälkeen.

Jo 1980-luvulla Suomeen pysyvästi asettunut muusikko aloittaa minikiertueensa 1. huhtikuuta. Kiertueen ensimmäiset päivät Floridassa ja Pennsylvaniassa on nyt julkaistu, ja loput keikat Yhdysvalloissa ilmoitetaan pian. Vestich jatkaa esiintymisiään Suomessa heti matkansa jälkeen.

Muun muassa Dave Lindholmin ja Heikki Silvennoisen rinnalla menestystä Suomessa niittänyt Vestich sai albumilleen mukaan todellisen dream teamin, jonka tuottajana hääri myös levyllä kuultava ja Jerry Jeff Walkerinkin luottomiehenä tutuksi tullut John Inmon. Lisäksi mukana ovat muiden muassa Juha Torvinen, Eero "Safka" Pekkonen, Laura Moisio, Okke Komulainen sekä Lloyd Maines.

Tänään tuolta albumilta esitellään levyn päätösraita I'm A Soldier -single, joka on surullisen ajankohtainen.

"Kirjoitin tämän biisin alun perin musikaaliin, joka käsittelee kahden toisiaan vastaan taistelevan armeijan sotilaan sekavia ajatuksia ja tunteita, kun he ovat keskellä sotaa ja kaipaavat rakkaimpiaan. He tuntevat hämmennystä, surua, pelkoa ja katumusta samalla, kun ovat lojaaleja kotimailleen täyttäessään velvollisuuttaan", Vestich kuvailee.

Mukana biisillä ovat muusikkoina John Inmon, Kalle Alatalo, Ville Rahala, Juppo Paavola, and Eero "Safka" Pekkonen.

Joe Vestich nähdään keikalla ensi viikon viikonloppuna kahdesti, Juupavaarassa sekä Tampereella.

 

Jo julkaistut tulevat esiintymiset ovat:

18.03.2022 20:00
Joe Vestich solo @ Juupavaara, Juupajoki

19.03.2022 20:00
Joe Vestich solo @ Sisko ja sen Veli, Tampere

01.04.2022 20:00
Joe Vestich Band @ Earl’s Hideaway Lounge, Sebastian

03.04.2022 14:00
Joe Vestich solo @ Tiki Bar & Grill, Sebastian

09.04.2022 19:00
Joe Vestich solo @ Dolphin Bar & Shrimp House, Jensen Beach

15.05.2022 14:00
Joe Vestich solo @ Railyard Grill & Tap Room, Bridgeville

27.05.2022 22:00
Joe Vestich Band @ Teerenpeli, Tampere

24.06.2022 20:00
Joe Vestich Band featuring John Inmon @ Juupavaara, Juupajoki

02.07.2022 22:00
Joe Vestich Band featuring John Inmon @ Kymi Kantri-festivaali, Myllykoski

27.07.2022 20:00
Joe Vestich solo @ Juupavaara, Juupajoki

 

Katso ohjaaja Katri Ilona Koppasen tekemä Razor Red Skies -video nyt täältä.

 

joevestich.com
www.facebook.com/JoeVestich