OLLI ANTONIO julkaisee uutta musiikkia

Olli Antoniolta uusi single Extreme lifestyle

Lataa kappale tästä

Lahtelaisräppäri Olli Antonio julkaisi 11.3 uuden singlen Extreme lifestyle. Vastuuttomuutta extreme-urheiluun vertaava kappale on tuttuun tapaan Olli Antonion ja hänen luottotuottajansa Räxän yhteistä käsialaa. Extreme lifestyle on artistin toinen soolosingle hänen oman Kreme Records -labelinsä kautta – ensimmäinen single Pushaa julkaistiin viime marraskuussa. Olli Antonion kolmas studioalbumi Gigolon poika saadaan myöhemmin tänä vuonna.

Paskaaks sitä kiertelemään, kappaleella verrataan päihteiden käyttöä, irtosuhteita ja yleistä vastuuttomuutta extreme-urheiluun. Ikinä ei tiiä herääkö jostain lehtiroskiksesta, saako jonkun sukupuolitaudin tai vihasen poikaystävän ovelle. Tänä vuonna mennää vitun kovaa, ei täs oo aikaa mitään lautapelei pelailla. Pidetään hauskaa vielä ku voi”, kertoo Olli Antonio kappaleestaan.

Vuonna 2020 Ruumisauton nopeudel -kakkosalbuminsa julkaissut Olli Antonio on 29-vuotias artistilupaus, joka nousi lyhyessä ajassa maamme kiinnostavimpien rap-tulokkaiden joukkoon. Myös Negatiiviset Nuoret -yhtyeen keulahahmona tutuksi tullut artisti julkaisi ensimmäisen soolosinglensä Pinkkei elefanttei vuonna 2017, ja seuraavana vuonna ilmestyi ensimmäinen sooloalbumi De Puta Madre. Olli Antonion tunnistaa hänen omaleimaisesta tummasta soundimaailmasta, jossa melodinen rap yhdistyy lyyriseen taituruuteen. Tällä hetkellä hän työstää aktiivisesti uutta soolomateriaalia, viimeistellen samalla Negatiivisten Nuorten toukokuussa ilmestyvää albumia.

Seuraa Olli Antoniota somessa:
Instagram / Facebook