Ollien uusi single Kaksi sydäntä on katsaus kahden ihmisen sielunmaisemaan kaaoksen keskellä

Kuuntele Kaksi sydäntä tästä

Laulaja-lauluntekijä Ollie on viime aikoina valmistellut kaikessa hiljaisuudessa kolmatta albumiaan yhdessä tuottajansa Kalle Mäkipellon kanssa. Levyn ensimmäinen single Vesper julkaistiin marraskuussa ja nyt on uuden Kaksi sydäntä -singlen vuoro.

”Kaksi sydäntä on katsaus kahden ihmisen sielunmaisemaan kaaoksen keskellä. Laulun päähenkilöt ovat nähneet niin paljon draamaa ja epäonnistumisia elämässään, että toivo on hiipumassa. Tämä laulu kuitenkin rohkaisee hyppäämään kohti tuntematonta ja antamaan vielä mahdollisuuden onneen”, Ollie kertoo.

Upeana tulkitsijana ja karismaattisena esiintyjänä tunnettu Ollie syvensi suosiotaan viime vuonna ilmestyneellä Laulut pimeän jälkeen -albumillaan. Albumi ylitti kultalevylle asetetun 10 miljoonan striimin rajan ja siltä julkaistiin peräti kuusi singleä, joista kultarajan ylittivät myös radioissa paljon soineet Älä riko mua enää ja Naimisiin. Tähän mennessä ilmestyneet Ollien kaksi albumia ovat keränneet yli 32 miljoonaa striimausta. Ollie tunnetaan myös viraalihiteiksi nousseista mashup-videoistaan.

Instagram