Huippuartistien takaa eturiviin – Mikko Laakso julkaisee Markan desperado -singlen kaupunkicowboyn seikkailuista

Markan desperado pohjustaa toukokuussa julkaistavaa sooloalbumia

Satakunnasta, Luvian Niemenkylästä kotoisin oleva ja sittemmin helsinkiläistynyt laulaja-lauluntekijä sekä kitaristi Mikko Laakso julkaisee tänään kappaleen lähiöiden läpi Datsunillaan ratsastavan kaupunkicowboyn seikkailuista. Markan desperado on toinen singlelohkaisu toukokuussa julkaistavalta sooloalbumilta.

Markan desperado kertoo hulvattoman tarinan nykyajan kaupunkicowboysta, joka kiertää vuoden 1982 Datsunillaan lähiöitä. Kappaleessa yhdistyy monta elementtiä, kuten iskevä melodia, perinteikäs suomalainen vaihtobasso, banjo sekä haitari. Erikoisuutena kappaleessa on xylofonimainen efekti, jonka äänitimme soittamalla puista työpöytää rumpukapuloilla. Muutimme äänen digitaaliseksi, muokkasimme sen sävelkorkeuksia ja Markan xylofoni oli valmis!”, Laakso kertoo.

Bostonin Berklee College of Musicista huippuarvosanoin valmistunut Laakso on kysytty keikkamuusikko. Hänen CV:nsä täyttävät pestit niin maailman suurimmilla risteilijöillä Aasiassa ja Karibialla, kuin myös Suomen eturivin artistien kanssa tehdyt keikat ja kiertueet. Hän on esiintynyt muun muassa Michael Monroen, Elastisen, Diandran ja Pete Parkkosen kanssa.

Pandemia-aika kuitenkin putsasi Laakson keikkakalenterin tehokkaasti. Toimettomaksi hän ei kuitenkaan suostunut jäämään.

Kun korona vei keikat, sain onnekseni Taiken apurahan, joka mahdollisti äänitysten aloittamisen syksyllä 2020. Albumin äänittäminen oli mitä parhainta työtä tähän väliin, kun ammatillinen identiteettini oli keikkatauon myötä hieman hukassa”, Bluesbone- sekä Boston Promenade -yhtyeistäkin tuttu Laakso sanoo.

Äänitimme albumin kahdestaan Tuomas 'Jankkari' Viiliäisen kanssa hänen työhuoneellaan. Tuomas soitti aluksi rummut ja bassot, jonka jälkeen lisäsimme kitara-armadan ja lopuksi lauluraidat.”

Studiotyöskentelyn lisäksi Mikko on viime aikoina päätynyt myös opettamaan musiikkia.

Tuli tarjous, ja aloin opettaa kitaran soittoa. Ajatus opettamisesta tuntui ensin kaukaiselta, mutta päätös oli oikea, ja olen löytänyt opettamisen ilon”, Laakso toteaa.

Mikko Laakson tuleva albumi julkaistaan 6. toukokuuta.

mikkolaakso.fi