Einari Stylmanin esikoislevy puhuttelee, koskettaa ja tanssittaa – “OK” julkaistaan 18.3.

Einari Stylmanin esikoisalbumi OK julkaistaan 18. maaliskuuta. Stylmanin viime vuosina ilmestyneet toismaailmalliset singlejulkaisut ovat nostaneet odotuksia laulaja-lauluntekijän debyyttilevyä kohtaan, ja nyt Stylman on valmis astumaan albumimittaan.

OK soi artistin aiempia julkaisuja sähköisemmin ja herkemmin. Stylmanin omaääniset laulut ovat imeneet sävyjä elektronisen musiikin eri laidoilta. Henkilökohtaisissa teksteissä rakkauden ja luopumisen teemat kietoutuvat kiehtovasti astronomiaan sekä teknologisiin utopioihin ja dystopioihin.

Maaginen mutta samastuttava albumi puhuttelee, koskettaa ja tanssittaa.

2010-luvun loppu oli levotonta aikaa. Yritin kovasti ymmärtää elämän mysteereitä ja selvitä kosmisen kokoluokan tunnemyrskyistä. Moni suurista sankareistani poistui keskuudestamme yllättäen ja moni uusi tuttu syntyi. Kaiken tämän keskellä unia ja muistoja ei aina oikein erottanut toisistaan ja koko ajan tuntui siltä, että jokin suuri tuntematon ennustus on juuri käymässä toteen.

Ei kai käynyt, mutta tuosta ajasta syntyi lopulta albumillinen eräänlaista tieteisautofiktiota, jonka avainteema vaikuttaa olevan hyväksyntä. On ympäristöjä, hetkiä ja tapahtumia, joita ei voi ymmärtää eikä hallita. Omia tunteita ei kuulu hävetä eikä piilottaa. On ihan ok toivoa, pelätä, rakastua, surra. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Kaikki on ok”, Stylman valottaa.

Levyn ovat tuottaneet Tuomas Ilmavirta ja Einari Stylman. Albumin seuraava single Oumuamua julkaistaan huomenna 11. helmikuuta. Rakkautta ensisilmäyksellä – sen ekstaattisuutta ja harhaisuutta – kuvaavan kappaleen sanoitus on kirjoitettu yhdessä Ruusut-sanoittaja Lauri Levolan kanssa.

Stylman aloittaa levyjulkkarikiertueensa huhtikuussa uuden yhtyeensä kanssa. Yhtyeessä soittavat Juha Kuoppala, Arto Kostet ja Harri Lind.

Aiemmin Stylman on julkaissut soolosinglejensä lisäksi levyn Lopunajan mies -yhtyeen solistina ja soittanut sekä The Holyn että Death Hawksin live-kokoonpanoissa.

OK-kevätkiertue
La 2.4. Torvi, Lahti
Pe 8.4. Korjaamo, Helsinki
La 9.4. TBA, Jyväskylä
Su 17.4. Olympia, Tampere
Pe 29.4. Suisto, Hämeenlinna

Seuraa artistia
Facebook
Instagram