Ohjaajana on musikaalien kärkinimi Samuel Harjanne, päärooleissa säkenöivät Maria Ylipää ja Jonas Saari. Hiljaiset sillat -musikaali saa Suomen kantaesityksensä Turun Kaupunginteatterissa 7.10.2022.

Yksi aikamme intohimoisimmista rakkaustarinoista kuvaa vuonna 1965 tapahtunutta salamaromanssia, josta muilla ei ollut aavistustakaan. Italialainen Francesca Johnson on kotiutunut Iowalaiselle maatilalle viettämään tasaista perhe-elämää. Miehen ja lasten lähtiessä maatalousmessuille arkeen aukeaa neljän päivän aukko ilman velvoitteita. Pian helteiselle kuistille eksyy National Geographic -lehden kuvaaja Robert Kincaid, joka on tekemässä juttua Madisonin piirikunnan kuuluisista katetuista silloista. Kun Francesca lupautuu miehelle oppaaksi, on hiljainen silta vain yksi matkan mahdollisista päätepisteistä.

 

Intiimi rakkaustarina luottaa karismaan

Hiljaisten siltojen katkeransuloinen tarina on tuttu vuonna 1992 ilmestyneestä Robert James Wallerin romaanista (The Bridges of Madison County) ja vuoden 1995 samannimisestä elokuvasta, jota tähdittivät Meryl Streep ja Clint Eastwood. Marsha Normanin ja Jason Robert Brownin musikaaliversio näki päivänvalon vuonna 2013 ja sitä on esitetty myös Broadwaylla. Suomen kantaesityksen ohjaa kotimaisen musikaalin kärkinimi Samuel Harjanne. Näyttävistä spektaakkeleista tunnettu ohjaaja lähtee tällä kertaa uusille poluille:

"Pohjimmiltaanhan minä rakastan itkettää ihmisiä! Hiljaisten siltojen tarina on vahva ja uskon sen olevan parhaimmillaan ilman ylenpalttista kuorrutusta. Tässä musikaalissa luotan sataprosenttisesti esiintyjien karismaan, pakahduttavan kauniiseen musiikkiin ja tähän omaankin sydämeeni lujasti osuneeseen intiimiin melodraamaan."

Ja karismaan onkin helppo luottaa, sillä päärooleissa Francescana ja Robertina nähdään upeaääniset Maria Ylipää ja Jonas Saari. Muun esiintyjäkaartin muodostavat Akseli Ferrand, Marika Huomolin, Linda Hämäläinen, Anna-Maija Jalkanen, Stefan Karlsson, Mika Kujala, Julius Martikainen, Peter Nyberg, Riitta Salminen ja Reeta Vestman. Kapellimestarina toimii Eeva Kontu. Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämö ei ehkä koskaan ole ollut näin intiimi; tarina päästää katsojan aivan rakastuneiden iholle ja sydämen värinä tuntuu viimeiselle penkkiriville asti.

 

Tekijät

Perustuu Robert James Wallerin romaaniin
Teksti Marsha Norman
Sävellys ja sanoitus Jason Robert Brown
Tekstin suomennos Reita Lounatvuori
Laulujen suomennos Hanna Kaila
Ohjaus Samuel Harjanne
Musiikin johto Eeva Kontu
Koreografia Osku Heiskanen
Lavastus Jani Uljas
Pukusuunnittelu Tiina Valkama
Äänisuunnittelu Eero Auvinen
Valosuunnittelu Kalle Ropponen
Videoprojisointien suunnittelu Sanna Malkavaara
Naamioinnin suunnittelu Jessica Rosenberg
Yhteistyössä Harjanne Company Ltd Oy

Rooleissa Maria Ylipää, Jonas Saari, Akseli Ferrand, Marika Huomolin, Linda Hämäläinen, Anna-Maija Jalkanen, Stefan Karlsson, Mika Kujala, Julius Martikainen, Peter Nyberg, Riitta Salminen, Reeta Vestman

 

Hiljaiset sillat -musikaali

Ensi-ilta 7.10.2022 Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä
Liput ma-to esityksiin 23–61 €, pe-la esityksiin 25–64 € teatterin ja Lippupisteen kanavista

Turun Kaupunginteatteri
Itäinen rantakatu 14, 20800 Turku.

Myyntipalvelu: 02 262 0030
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

tkteatteri.fi