Ahti

Isosti kotimaisella musiikkikentällä breikannut Ahti julkaisi debyyttialbuminsa Normijäbä keväällä. Cheekille on haettu manttelinperijää jo useamman vuoden ajan. Oliskohan Ahdista siihen? Haluaakohan Ahti edes sitä? Livenä mitattuna semi-intiimissä keikkapaikassa Ahti onnistui villitsemään paikallisen nuorison uuden levyn materiaalilla liekkeihin asti! Costin kanssa yhdessä tehty Yksinkertaista raikaa pirteästi ja laittaa jengin varmasti heilumaan biitin tahtiin. Rennolla meiningillä mennään myös Madboialin feattaamassa XO:ssa sekä Mitä sul oli mieles vedoissa. Muutoin levyn materiaali on soundillisesti astetta synkempää tavaraa. Tähän on varmasti tietoisesti pyritty ja siinä on kyllä onnistuttu. Ahti tulee varmasti soimaan paljon 2000-luvulla syntyneen nuorison Spotify listolla.

DJ JBC – Viihdevuokraamo Oy