Movetron, Meiju Suvas ja Poju löivät hynttyyt yhteen: uusi versio Suvaksen Pure mua -jättihitistä

Kolmikko on äänittänyt uuden version Suvaksen Pure mua -jättihitistä. Kuuntele tänään singlenä julkaistu uusi versio täältä.

Pitkän uran suomalaisen viihdetaivaan tähtenä tehnyt Meiju Suvas, useilla kulta-ja platinalevyillä palkittu Movetron ja mm. Poika saunoo ja Esson baari -hiteistään tunnettu Poju ovat yhdistäneet voimansa. Kolmikko tarttui Suvaksen 1990-luvun alun Pure mua -kulttiklassikkoon, josta tehty uusi versio on julkaistu tänään singlenä.

Idea Pure mua -hitin uudelleen versioimisesta lähti Movetronin Päivi Lepistöltä ja Timo Löyvältä, jotka ovat fanittaneet biisiä jo vuosikymmenien ajan.

- Olemme Meijun kanssa tutustuneet keikkapaikoilla jo vuosia sitten, ja olemme aina vaihtaneet kuulumisia hyvässä hengessä. Pure mua -biisi on ollut mun ja Löyvän Timon yksi keikkamatkasuosikeista jo pitkään. Volat on aina nousseet autoradiossa, jos biisi on sattunut soimaan. Oli ihanaa, kun Meiju innostui Jukka Tanttarin sovituksesta ja ideasta versioida klassikkobiisi kanssamme, sanoo Movetronin Päivi Lepistö.

- Löysin Pure mua -biisin 1990-luvun alussa, kun etsin sopivaa käännösbiisiä espanjalaisessa levykaupassa. Devorame otra vez -niminen kappale puhutteli minua heti, ja Suomeen palattuani pyysin Kari Kuuvalta siihen tekstin. Olin itse varma biisin hittipotentiaalista, vaikka levy-yhtiö alussa empikin hieman. Iso hittihän siitä tuli, ja nyt oli mahtavaa päästä tekemään uusi versio yhdessä Movetronin ja Pojun kanssa, Meiju kertoo.

Kappaleen julkaisee Tarhill Production Oy, Audiosavotta ja Musafino Oy.

 

MEIJU SUVAS
Platinaa vuoden esikoisalbumillaan ( Meiju, 1982) myyneestä Meijus Suvaksesta on vuosien saatossa kehkeytynyt monipuolinen artisti, joka hallitsee kevyen musiikin tyylilajit laidasta laitaan. Uransa aikana kolmetoista studioalbumia julkaissut Meiju on tyylitaituri ja erinomainen tunnelmanluoja, jonka keikoilla kukaan ei jää kylmäksi.

Kotisivut
Facebook

Keikat myy Tommi Piipponen/ Gramopop 040 5937451, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

MOVETRON
Striimauspalveluissa miljoonia kuulijoita keräävä eurodance-pioneeri on julkaissut uransa aikana kuusi albumia, joista viimeisin Jatkot ilmestyi 2016. Albumeiden sijaan yhtye on viime vuosina keskittynyt singlejulkaisuihin. Koronatilanteen salliessa yhtye keikkailee aktiivisesti ja esiintyy täysille saleille ympäri Suomea. Kevään 2022 keikat jatkuvat suunnitelmien mukaan 5.maaliskuuta alkaen, katso ajantasainen tilanne täältä.

Kotisivut
Facebook

Keikat: Centralline Entetrtainment Oy

POJU
Funkykarkureissa ja Hausmyllyssä laulajan uransa aloittanut Pasi Heinonen aloitti soolouransa Pojuna komeasti klassikkobiisiksi nousseella Poika (saunoo) -esikoissinglellä. JYP:in jääkiekkojoukkueelle vuonna 2011 tehdystä kappaleesta tuli nopeasti koko kansan biisi, jota laulettiin turuilla ja toreilla suomalaistan juhliessa Leijonien jääkiekon maailmanmestaruutta. Komean alun jälkeen Poju on julkaissut kolme albumia ja useita singlejä, joista mm. Esson baariin (2017) on kerännyt jo liki 20 miljoonaa striimiä.

Facebook
Keikat: Dex Viihde