Maamme legendaarisimpiin yhtyeisiin lukeutuva Lapinlahden Linnut jätti esiintymislavat mittavan jäähyväiskiertueensa myötä keväällä 2013. Nyt yhtye kuitenkin tekee paluun yhden esiintymisen ajaksi kunnioittamaan lukuisia yhtyeelle merkittäviä joukostamme jo poistuneita henkilöitä, eli viime joulukuussa menehtynyttä perustajajäsentään, Timo Eränköä sekä taustahahmojaan Paavo Liesistä, Eero Tammista, Heikki Keskistä ja Seppo Kahilaista.

Lapinlahden Linnut nähdään hyväntekeväisyyskonsertissa Helsingin Tavastialla maanantaina 6. kesäkuuta. Konsertissa esiintyvät heidän lisäkseen Pelle Miljoona Allstars ja Dave Lindholm sekä Radio Fiskars Orchestra ja Jallukka Band. Konsertin liput maksavat alkaen 30 euroa, ja ne ovat jo myynnissä Tiketissä.

Viime joulukuussa menehtynyt Timo Eränkö oli yksi Lapinlahden Lintujen perustajajäsenistä. Marraskuussa 2019 kuollut Paavo ”Puosu” Liesinen toimi vuosien ajan yhtyeen roudarina, ja Eero ”Epa” Tamminen (1958-2021) yhtyeen roudarina ja ääniteknikkona.

Paavo Liesinen toimi pitkään myös Pelle Miljoonan roudarina, samoin kuin Tamminen Dave Lindholmin Bluesoundsin palveluksessa. Saksofonisti Heikki ”Hebbie” Keskinen (1959-2021) soitti lukuisissa eri yhtyeissä, ja Seppo Kahilainen (1947-2021) oli puolestaan Lapinlahden Lintujen keikkamyyjä useiden vuosien ajan.

Lapinlahden Linnut nähdään Tavastialla kokoonpanossa, johon kuuluvat Pekka Hedkrok, Matti Jaaranen, Ari Kettunen, Mikko Kivinen, Hannu Lemola, Tapio Liinoja, Jussi Liski, Jan Noponen, Veli-Pekka Oinonen ja Markku Toikka.