Profane Omen -kitaristi Viljami Kurki juhlii nelikymppisiään singlellä uuden bändin kera – Bügenhagenissa mukana liuta tuttuja naamoja

Bügenhagenissa vaikuttaa liuta tuttuja naamoja Suomen rock- ja metallikentältä

Kun pitkän ja komean uran tehnyt metallibändi Profane Omen päätti laittaa pillit pussiin muutama vuosi sitten, menetti kitaristi Viljami Kurki bändinsä lisäksi myös inspiraation kitaran soittamiseen ylipäänsä. Meni hyvän aikaa, ennen kuin soittaminen alkoi taas pyöriä mielessä.

Jostain se pakottava tarve musiikin tekemiseen lopulta taas tuli”, Viljami kertoo. “Biisejä alkoi syntyä, ja aloin puolivahingossa ja pikkuhiljaa haalia ympärilleni taitavia ja hemmetin mukavia tyyppejä. Kun nämä kyseiset tyypit sitten vielä innostuivat uusista biiseistäni, niin ei ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin päättää ihan julkaista matskua”.

Ja näin alkuvuodesta 2022 syntyi Bügenhagen, jonka kokoonpanoon kuuluu Kurjen lisäksi laulaja Vesa Matti Pääkkönen (Wake Up Frankie), kosketinsoittaja Veli-Matti Kyllönen (Pressure Points), monessa liemessä keitetty basisti Pyry Hanski (...and Oceans, Duo Hann) sekä rumpali Lassi Toivonen. Bändin ainoa agenda on tehdä ja soittaa laadukasta rockmusiikkia perinteitä kunnioittaen, mutta niihin turhan päiten takertumatta. I Want To Leave -ensisinglen ja bändin julkistus on tarkoituksella ajoitettu Viljamin 40-vuotispäivään, joka koittaa virallisesti huomenna.

"Tämä on mun synttärilahja itselleni. Nyt kun tuo masentava 40 lähestyy, halusin itselleni sille päivälle jotakin mukavaa ajateltavaa, ja mikä voisi olla parempaa kuin julkistaa uusi bändi ja sen ensisinkku”, Kurki sanoo.

“I Want To Leave tuntui jotenkin tämänhetkisistä valmiista biiseistä tilanteeseen sopivimmalta ja hyvältä bändin esittelybiisiltä”.

Biisin äänityssessioissa kuvattiin myös Teppo Ristolan ohjaama video. Hyppää mukaan uuden bändin studiotunnelmiin täällä.

Bügenhagenin seuraavat kaksi singleä on jo valtaosin äänitetty ja live-esiintymisiäkin suunnitellaan varovaisesti. Bändi on kuitenkin päättänyt edetä ilman stressiä ja kiirettä pitämättä.

Me mennään nyt täysin musiikki edellä. Ajatus ei ole kiirehtiä minkään kanssa, joten tarkempia aikatauluja debyyttialbumille ei vielä ole. Olen varsin optimistinen sen suhteen, kuinka hyvää rokkia tällä jengillä vielä saadaankaan aikaiseksi. Tuntuu jotenkin todella mahtavalta taas tajuta olevansa osa bändiä, ja vieläpä juuri tällaista bändiä”, Viljami fiilistelee.