Levyuutuus: Tuomo Karppinen - Meille kuuluu hyvää

Hyvä laulu!

”Kaiken tämän jälkeen vielä… meille kuuluu hyvää” on suorastaan nerokas tekstiriimi tähän hetkeen. Liekö Tuomo Karppisella kiehunut päässä koronan kurimus vai nuoruusvuosien kääntyminen näköalattomuudeksi, mutta se lienee varmaa, että laulun syntyaikana hullun miehen strategia oli monelle vieras käsite.

Tämän päivän uutistulva on ihmisen mielelle kohtuuton

Tällaisia lauluja tarvitaan nyt viljalti muistuttamaan siitä, että meille suomalaisille kuitenkin kuuluu pääosin hyvää. Kivisydän ei sitä ymmärrä, mutta auttaminen ja tulevaisuuden uskon valaminen on terapiaa itselle ja muille. Laulaja auttaa parhaiten laulamalla, ja sitä hyvää tarvitaan etenkin aikuisväestölle ja lapsille enemmän kun sitä on saatavilla.

Näitä lauluja tarvitaan nyt!

Tätä kaikkea hyvää varten Suomeen perustettiin laajapohjaisuutta, yhdenvertaisuutta ja koko kansan musiikinnälkää palveleva SULT-yhteisö. Seuratkaa sen uutisointia ja kuluttakaa valistuneesti musiikkia niin, ettei musiikkimme rahoita virheelliseksi osoittautunutta maailmanjärjestystä.

Suomi on hyvä maa ja meille kuuluu hyvää nyt ja aina. Pidetään se myös niin!

Tuomo Karppinen - Meille kuuluu hyvää

Kuuntele https://snd.click/t-karpppinen