Kotimaisen Spiritraiserin syväluotaava Ciklos-albumi nyt ulkona!

Burnoutit, korona ja kuolema varjostivat levyntekoa nostaen empatian yhtyeen keskiöön: musiikki on vastaus

Italialaiselle Luminol Recordsille kiinnitetty alternative rock -yhtye Spiritraiser on pudotellut tarttuvia, maalailevia ja lyriikaltaan pysäyttäviä singlejä pitkin kevättä, ja niistä viimeksi julkaistu Fearism nousi iTunesin Heavy Metal -listan kärkeen Suomessa. Kappaleet ovat viitoittaneet tietä tähän hetkeen: yhtyeen toinen albumi Ciklos on nyt ilmestynyt! Albumi on kuunneltavissa suoratoistopalveluissa sekä hankittavissa CD:nä. Kymmenen kappaletta sisältävän levyn teemat pyörivät niin universaalissa kuin henkilökohtaisessakin kehityksessä, esteiden kohtaamisessa ja niiden voittamisessa.

"Ciklos on universaali superolento, kosminen päällikköshamaani, joka matkustaa maailmojen ja ulottuvuuksien halki keräten kaikki tärkeät galaktiset tapahtumat kollektiiviseen muistiin. Ciklos pitää kirjaa Sykleistä; siitä, miten galaktiset olennot kehittyvät, ja päättää, milloin on tarpeen aloittaa uusi Sykli tai palata alkuun, aloittaa alusta. Olemme keskellä tuskallista muodonmuutosta yksityisessä ja kollektiivisessa elämässämme, ja on meistä itsestämme kiinni, miten kuljemme sen läpi. On aika käyttää omaa todellista potentiaaliamme hyvän säilyttämiseen ja pahan voittamiseen. Jos pystymme siihen, saatamme vakuuttaa Cikloksen aloittamaan seuraava Sykli", laulaja Jules Näveri pohtii.

Pitkäsoittoon johtanut prosessi oli perinteistä haastavampi, sillä niin burnoutit, korona kuin kuolemakin varjostivat levyntekoa.

"Ciklos-albumin nauhoittaminen aloitettiin kesällä 2019. Meillä oli alun perin ideana tehdä neljän kappaleen EP. Kun korona iski maaliskuussa 2020, päätimme tehdä kokopitkän levyn, sillä meillä oli pöytälaatikossa iso kasa mahtavia kappaleaihioita. Bändin jäsenet halusivat minun tuottavan levyn, ja mielelläni hommaan suostuin", rumpali Kristian Merilahti taustoittaa ja jatkaa:

"Näin taaksepäin katsoessani tajuan, kuinka haastava Cikloksen tekoprosessi oli. Korona vei työpaikat lähes kaikilta, ja Uulan isä menehtyi. Kahdelle jäsenistä pamahti burnout levyä tehdessä eikä mikään aikataulu pitänyt paikkaansa. Silti saimme kunnialla tehtyä todella hyvän albumin."

Kitaristi Uula kanavoi suurta menetystään musiikkiin ja havaitsi löytävänsä sen kautta vastauksia.

"Vaikka isäni kuolemasta johtuvan surun käsitteleminen oli vaikeaa, se antoi myös aiheen juhlistaa hänen elämäänsä ja muistoansa musiikin kautta. Teimme tämän albumin yhtyeenä jakaen vastoinkäymiset ja todelliset yhteisen onnen hetket, rakkauden, myötätunnon, pelosta vapautumisen, anteeksiannon ja yhteisen empatian kokemuksena. Perheenä, jota kutsumme Spiritraiseriksi. Musiikki on vastaus."

Levyltä tehdään vielä yksi biisinosto: Quipu on reipastempoinen, 90-luvun kaikuja resonoiva rock-kappale, jonka nimi viittaa useiden eteläamerikkalaisten kulttuurien muinaiseen solmuriipukseen.

"Loppumaton muistojen ketju pitää sisällään kaikki tapahtumat, joiden myötä ihmiskunta muuttui sairaaksi verestä ja ahneudesta, mutta ihmiskunta aloitti myös kestävämmän matkan eteenpäin. Tiedon aikakaudella voimme kirjoittaa uusiksi väärän historian ja löytää totuuden muistaaksemme, mitä todella tapahtui. Meidän täytyy nähdä pidemmälle oman maailmamme ohi ja keksiä ulottuvuuksien välisen matkailun salaisuudet. Muinaisissa heimoissa oli aina joku, joka muisti kaiken ja jakoi muistinsa eteenpäin myös tuleville sukupolville", Näveri toteaa.

Tulevat livekeikat:

16.4. Helsinki, Tiivistämö
23.4. Lahti, Torvi

Spiritraiser on:

Anssi Ruotanen – basso
Kristian Merilahti – rummut ja ohjelmointi
Uula Korhonen – kitara
Jules Näveri - laulu

FACEBOOK | INSTAGRAM | WEBSITE