Sunnuntaiaamuna saa kiljua

18.3. julkaistu Sunnuntaiaamu on Saa Kiljua -yhtyeen toinen sinkku tulevalta esikoisalbumilta. Myös biisin video näki päivänvalon tänään. Sunnuntaiaamu on Weezer-henkinen suora ja menevä rockralli kesäisen leppoisine lyriikoineen.

- Kyseessä on tarina ihmisestä, joka herää rannalla sunnuntaiaamuna eikä ihan heti muista, mitä on tapahtunut. Elämä heittelee joskus, eikä auta kuin ottaa se mikä vastaan tulee ja kääntää kasvot aurinkoon, kertoo bändin laulaja-sanoittaja Tiina Vaattovaara.

Sunnuntaiaamu nousi tänään Spotifyn New Music Friday ja Suomirock tänään -soittolistoille.

Singlen äänitti ja miksasi Janne Huotari (muun muassa Aknestik ja Terveet kädet). Huotari vastaa myös tulevan albumin äänittämisestä ja miksauksesta. Albumi julkaistaan syksyllä 2022.

Fingerpori-henkeen nimetty oululainen bändi on kokeneiden muusikkokaverusten perustama musiikillinen puuhamaa, jossa punk ei kuole koskaan.

- Tulevan albumin teemana on halu pomppia olkkarissa, huutaa äänet käheäksi ja unohtaa kaikki paska hetkeksi, Vaattovaara paljastaa.

Siihen viittaa myös levyltä tammikuussa julkaistu ensimmäinen single Voitko olla hiljaa?

Sunnuntaiaamu-single Spotifyssa
Sunnuntaiaamu-video YouTubessa

Saa Kiljua:
Tiina Vaattovaara (laulu)
Ilkka Immonen (basso, taustalaulu)
Jyrki Niemelä (kitara)
Matias Haapaniemi (rummut)

https://www.facebook.com/saakiljua
https://saakiljua.fi