Kaupunginteatterin henkilökunta järjestää Sunnuntai Ukrainalle -tukikonsertin

Helsingin Kaupunginteatterin henkilökunta tuo voimansa yhteen ja järjestää talkoovoimin tukitapahtuman Ukrainan hyväksi suurella näyttämöllä 24. huhtikuuta. Musiikkia, runoutta ja tanssia yhdistävän Sunnuntai Ukrainaille -tapahtuman tuotot ohjataan lyhentämättöminä Suomen Unicefin hätäapurahaston kautta Ukrainaan.

Haluamme tehdä lämminhenkisen ja kauniin tapahtuman. Mukana on upeita kuoroesityksiä, fantastinen tanssiryhmämme Helsinki Dance Company, huikeita sydämet sulattavia esiintyjiä. On hirveän koskettavaa, kuinka ihmiset teatterimme eri osastoilta ovat ottaneet yhteyttä ja halunneet osallistua. Jokaisen käsiä ja sydämiä tarvitaan, jotta voimme luoda unohtumattoman tilaisuuden. Toivon, että jokaiselle jää sydämeen lämmin yhdessä jakamisen kokemus rampin kummankin puolen”, sanoo tapahtuman alulle polkaissut näyttelijä Heidi Herala.

”On upeaa, että niin monet ihmiset ovat kantaneet kortensa kekoon Ukrainan hyväksi osallistumalla erilaisiin keräyksiin ja tapahtumiin. Toivon sydämestäni, että emme turru jokapäiväisiin uutisiin, sillä avun tarve kestää vielä pitkään ja siksi halusimme järjestää tämän tapahtuman”, Heidi Herala jatkaa.

Esiintyjinä Sunnuntai Ukrainalle -tukikonsertissa nähdään talon omia sekä tuotannoissa vierailevia taiteilijoita, mm. Lumi Aunio, Riitta Havukainen, Heidi Herala, Vuokko Hovatta, Jouko Klemettilä, Robert Kock, Tuukka Leppänen, Martti Manninen, Kari Mattila, Lauri Mikkola, Emilia Nyman, Sanna Saarijärvi, Esko Salminen, Ursula Salo, Aino Seppo ja Eija Vilpas.

Sunnuntai Ukrainalle -tapahtuma 24.3.2022 klo 16 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä (Eläintarhantie 5)
Liput: 25 €, 40 €, 60 € tai 120 €, joista voi valita haluamansa summan Ukrainan tukemiseen.
Tilaisuuden arvioitu kesto noin 2 t 30 min sisältäen väliajan.

#sunnuntaiukrainalle #hktfi

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Ensi linja 2, ma-pe klo 9-17.30, Eläintarhantie 5 la klo 11-18 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste ma-la klo 9 - 21, su klo 10 - 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) www.hkt.fi

Yhteinen turvallisuutemme on meille tärkeää. Tutustuthan huolella turvallisuusohjeisiimme Turvallisesti teatteriin -osiossamme.