Stadionrock-tulokas Sky Fightersin massiivinen Burn-radiosingle valaa voimaa ja uskoa – Bändi mukana GVM:n rock-illassa toukokuussa

Vastikään koukuttavilla melodioilla höystetyn debyytti-EP:nsä A Thousand Endings julkaissut Sky Fighters haluaa nyt valaa uskoa ja voimaa kuulijoihin uudella Burn-radiosinglellään.

"Kappale käsittelee vaikean eron jälkeisiä fiiliksiä ja luottamuksen menettämisen aiheuttamaa kipuilua. Biisin kertoja koittaa pysyä vahvana, kun toinen osapuoli yrittää uida hänen elämäänsä takaisin jälleen kerran. Uskon, että monet pystyvät samaistumaan tällaiseen tarinaan. Aihe on valitettavasti ajankohtainen aina ihmisten elämässä, joten siksi halusin tehdä tämän biisin", vokalisti-kitaristi Samu Väisänen kertoo.

Musiikillisesti kappale on Sky Fightersin tunnusomaista elämää suurempaa modernia rockia. Rauhalliset säkeistöt saavat kertosäkeen räjähtämään entistä isompana.

"Siinä mun mielestä onnistuttiin hienosti. Meidän tuottajamme Tuomas Kokko loihti tähän kappaleeseen komeat tuotannot, jotka tukevat biisin draaman kaarta hienosti. Kappaleessa on myös kitarasoolo, josta olen hemmetin ylpeä", Samu jatkaa.

Sky Fighters aloittaa esikoisalbuminsa äänitykset tulevana kesänä ja jo ennen tätä bändi nähdään livenä Ginger Vine Managementin tällä kertaa rock-tulokkaisiin keskittyvässä "The Ones To Watch Pt, 2" - illassa Helsingin Mikonkadun On The Rocksissa 18. toukokuuta. Mukana samassa illassa ovat myös St. Aurora sekä Rimbacher. Ennakkoliput tapahtumaan ovat nyt myynnissä Tiketissä.

 

Facebook
Instagram
Spotify