Nuori RAP -lupaus ANDREI julkaisee avaussinglensä  "KYYNELEET"

Kyyneleet on syvään päätyyn vievä debyyttisingle, joka syntyi yhdessä huipputuottajien kanssa

Levytyssopimuksen vastikään saanut Andrei on nuori ja musikaalinen rap-lupaus, joka räppäämisen lisäksi myös laulaa ja soittaa pianoa. Debyyttisingle Kyyneleet syntyi yhdessä kansainvälistäkin menestystä keränneen Nightshift-tuottajakaksikon eli MVABeatsin ja JAYSTONin kanssa. Tuottajaduo on tehnyt musiikkia monille isoille rap-nimille Yhdysvalloissa, kuten huippusuositulle Grammy-ehdokkaalle, DaBabylle.

Andrei on aikaisemmin julkaissut musiikkia omakustanteisesti ja Överdog rap-labelin kautta yhtyeessä Puolikuu, mutta avaa nyt sooloprojektinsa Universalin alla.

Artisti puhuu rakkaudesta musiikkiin ja kuvailee tuoretta kappaletta:
Oon soittanu koko elämäni pianoo ja muutenki harrastanu musisointia aina. Haluun et se näkyy ja kuuluu mun musasta. Tää biisi kertoo siit, ku välillä tulee elämäs sellasii hetkii et menee huonommin pidemmän aikaa. Ku tuntuu et kaikki asiat mitä kohtaat pahentaa vaa sun oloo. Välil paras tapa päästä siit olost yli on vaa pakottaa ittensä jatkaa matkaa, ilman et jää velloo siihen suruun.”

Tunteellista avauskappaletta seuraa pian lisää musiikkia, jossa perinteiseen hiphop-soundiin sekoittuu modernia tuotantoa. Tällä hetkellä artisti työstää uutta materiaalia, jossa kuullaan vaikutteita muun muassa Roddy Ricchiltä ja old school rapin järkäleiltä, kuten Warren G:ltä.

 

Andrei somessa:
@andreimakarof