Pekka Tiilikainen & Beatmakers matkaa Tanskaan

Pekka Tiilikainen & Beatmakers jatkaa Euroopan keikkojaan.

Tällä kertaa kohteena on Tanska jossa yhtye esiintyy Nyborgin Bastionen-konserttitalossa ShadowDania-tapahtuman yhteydessä la 17.09.2022. Pekka Tiilikainen & Beatmakers on ensimmäinen suomalaisyhtye jo pari vuosikymmentä jatkuneessa tapahtumassa.

Myös muita Eurooppaan suuntautuvia keikkoja on suunnittelussa mutta koronapandemia aiheuttaa edelleen epävarmuutta tapahtumajärjestäjien puolella. Aiemmin yhtye on käynyt esiintymässä Englannissa, Saksassa, Hollannissa ja Ruotsissa.

(Kuva: Esko Pamppunen)