Mikko Laakso heittäytyi rehellisesti iskelmän vietäväksi uudella singlellään

Kauniit jäähyväiset keinuu kauniisti kohti vääjäämätöntä eroa ja toukokuussa julkaistavaa sooloalbumia

Monipuolisena ja kysyttynä muusikkona tunnettu Mikko Laakso on viime aikoina ilahduttanut kansaa muun muassa nuoruuden muistoista kertovalla Niemenkylän iltamat -singlellään ja reippaasti tanssijalan alle menevällä Markan desperado -sinkulla, jotka pohjustavat ensi kuussa kuultavaa sooloalbumia.

Nyt päivänvalon näkevä Kauniit jäähyväiset kertoo surullisen, mutta kauniin tarinan parisuhteen laimenemisesta aina sen päättymiseen asti.

Sanon sen nyt suoraan: Kunnon iskelmää tehdään enää harvoin, mutta kansalla on kuitenkin kamala iskelmän jano. Aluksi sävelsin kappaleen hieman erityyliseksi, mutta kun tajusin tekstin olevan todella kova, niin ainoa vaihtoehto oli viedä sovitus syvään päähän, eli rehelliseen iskelmään”, Laakso kertoo.

Muun muassa Pete Parkkosen, Diandran, Elastisen, Michael Monroen, Paula Koivuniemen, Maggie Reillyn, Greg Londonin sekä Las Vegas Tenorsien kanssa esiintynyt Laakso on kysytty keikkamuusikko. Oman lisämausteensa on tuonut pitkäaikainen pesti maailman suurimmilla risteilijöillä ympäri Karibiaa ja Aasiaa. Meren läheisyys on ollut aktiiviselle kalamiehelle tärkeää myös kotimaassa, ja hän onkin asustanut elämänsä meren rannoilla. Laakso on kotoisin Satakunnasta Luvian Niemenkylästä, pieneltä merenrantapaikkakunnalta. Helsinki taas on ollut kotipaikkana viimeiset 15 vuotta.

Pandemia-aika putsasi tehokkaasti myös Mikon keikkakalenterin, mutta toimettomaksi ei mies ole silti jäänyt.

“Kun korona vei keikat, sain onnekseni Taiken apurahan, joka mahdollisti äänitysten aloittamisen syksyllä 2020. Albumin äänittäminen oli mitä parhainta työtä tähän väliin, kun ammatillinen identiteettini oli keikkatauon myötä hieman hukassa”, Bluesbone- sekä Boston Promenade -yhtyeistäkin tuttu Laakso sanoo.
Studiotyöskentelyn lisäksi Mikko on viime aikoina päätynyt myös opettamaan musiikkia.

Tuli tarjous, ja aloin opettaa kitaran soittoa. Ajatus opettamisesta tuntui ensin kaukaiselta, mutta päätös oli oikea, ja olen löytänyt opettamisen ilon”, Bostonin Berklee College of Musicissa huippuarvosanoin opiskellut Laakso toteaa.

MIKKO LAAKSO | FACEBOOK