Eva Dahlgren Suomeen En blekt blondins hjärta – Vintage Tour -kiertueellaan!

Rakastetun Eva Dahlgrenin menestysalbumi En blekt blondins hjärta täytti viime vuonna 30-vuotta ja laulaja-lauluntekijä oli suunnitellut toteuttavansa kolme albumiin keskittyvää juhlakeikkaa Tukholmassa. Nämä kolme esitystä myivät kuitenkin loppuun vain muutamassa minuutissa, ja nyt luvassa on Suomen ja Ruotsin kiertue loppuvuodesta 2022. Suomen En blekt blondins hjärta – Vintage Tour käynnistyy Helsingin Jäähallista torstaina 29. syyskuuta ja jatkuu Turun Logomossa lauantaina 1. lokakuuta minkä jälkeen kiertue jatkuu Ruotsissa. Suomen konserttien liput tulevat myyntiin keskiviikkona 6. huhtikuuta klo 11.

Soolouransa vuonna 1978 aloittaneen Eva Dahlgrenin lopullinen läpimurto tapahtui vuoden 1991 En blekt blondins hjärta -albumilla. Yli miljoona fyysistä kappaletta myynyt ja 22 miljoonaa kuuntelua suoratoistopalveluissa kerännyt levy on yksi Ruotsin musiikkihistorian menestyneimmistä albumeista.

Aikanaan viisi Grammis-palkintoa voittanut levy esitettiin livenä ensimmäisen kerran loppuunmyydyllä Ruotsin-kiertueella vuoden 1991 lopussa.

- Minulla oli maailman upein täysin loppuunmyyty konserttikiertue albumin julkaisun jälkeen. Kiertue sisälsi mm. seitsemän esitystä tukholmalaisessa Cirkuksessa, viimeisenä päivänä heitimme siellä kolme keikkaa saman päivän aikana, Eva muistelee.

Tänä keväänä Dahlgren palasi jälleen konsertoimaan En blekt blondins hjärta -albumin tiimoilta. Suunnitelmana oli juhlistaa vuosittain yhä uusia kuulijoita löytävän levyn hieman myöhästyneitä 30-vuotisjuhlia kolmella juhlakonsertilla, joissa levy esitettäisiin livenä kokonaisuudessaan. Nämä tukholmalaisessa Göta Lejonissa huhtikuun alussa järjestetyt konsertit myytiin kuitenkin loppuun alle kuudessa minuutissa, ja päätettiin, että 30-vuotisjuhlat saavat jatkua syksyllä kiertueen muodossa.

En blekt blondins hjärta -Vintage Tour käynnistyy Suomesta syyskuun lopussa. Rakastettu ruotsalainen laulaja-lauluntekijä esiintyy Helsingin Jäähallissa torstaina 29. syyskuuta ja Turun Logomossa lauantaina 1.lokakuuta ennen kuin kiertue jatkaa Ruotsiin. Kaikkiaan kuusitoista konserttia käsittävä kiertue päättyy Tukholman Avicii Arenalle 10. joulukuuta. Konserttien liput tulevat myyntiin keskiviikkona 6.huhtikuuta klo 11.00. Jäähallin liput myy Ticketmaster, Logomon liput löytyvät Lippupisteeltä.

KONSERTIT:
Eva Dahlgren (SE): En blekt blondins hjärta – Vintage Tour
To 29.9.2022 klo 19.30 (ovet klo 18) Jäähalli, Helsinki
La 1.10.2022 klo 18 (ovet klo 17) Logomo, Turku

LIPUT:
Myyntiin ke 6.4.2022 klo 11
Helsinki: palvelumaksuineen alkaen 53 / 64 / 79 / 89 euroa Ticketmasterista
Turku: palvelumaksuineen alkaen 64 / 79 / 89 euroa Lippupisteestä

My Live Nation -ennakkomyynti Ti 5.4. klo 10.00 – 6.4. klo 10.00. Rekisteröidy osoitteessa livenation.fi/register

www.evadahlgren.com
www.livenation.fi