Don Johnson Big Bandilta uusi albumi - julkkareita juhlitaan Korjaamolla

Don Johnson Big Band julkaisee seitsemännen albuminsa Digital Physical perjantaina 6. toukokuuta 2022. Tuoreen pitkäsoiton julkkareita vietetään Helsingin Korjaamon Vaunusalissa viikkoa myöhemmin 13. toukokuuta. Julkaisukonsertin lipunmyynti on nyt käynnissä Tiketissä.

Digital Physical on henkinen ja musiikillinen jatko-osa yhtyeen edelliselle levylle Physical Digital. DJBB:n tulevalta seitsemänneltä albumilta on jo lohkaistu singlet Blap Blap sekä Eva + Manu -duon kanssa tehty Girl/Boy. Viimeinen ennakkosingle ilmestyy 29. huhtikuuta. Bändi haluaisi julkistaa myös uuden sinkun nimen, muttei ole vielä päässyt siitä yksimielisyyteen. Sinkkua ja uutta albumia yhtye luonnehtii kuitenkin "todella koviksi".

"Meidän analyytikkomme tulivat siihen tulokseen, että nyt alkaisi olla optimaalinen hetki julkaista uutta musiikkia", kommentoi bändin analyytikko (ja saksofonisti) Pekka Mikkonen.

"Lisäksi meillä on ihan törkeä ikävä keikoille. Sitä päästään onneksi lievittämään Korjaamolla toukokuussa ja eri puolilla Suomea syksyllä", laulaja-räppäri Tommy Lindgren jatkaa.

"Tämä", beatboxaaja Felix Zenger kommentoi.

Omakustannepohjalta koko kansan tietoisuuteen noussut Don Johnson Big Band on palkittu kolmella Emma-palkinnolla, vallannut kahdesti Suomen albumilistan piikkipaikan, keikkaillut vuosien varrella aina Aasiaa myöten ja rikkonut sekä kulta- että platinarajoja albumeillaan. Yhtyeen huhtikuussa 2000 julkaisema Support de Microphones -debyytti on tunnetusti yksi maamme myydyimmistä omakustannelevyistä.

Tommy Lindgrenin, Johannes Laihon, Kari Saarilahden, Pekka Mikkosen sekä Felix Zengerin muodostama kokoonpano tunnetaan omaleimaisesta, alati kehittyvästä soundistaan. Viisikko ottaa laaja-alaisesti vaikutteita eri musiikkigenreistä ja luo kerta toisensa jälkeen nahkansa vierailevien artistien avustamana.

Helsingin Korjaamolla järjestettävien levyjulkkareiden lisäksi samalla on paljastettu osa yhtyeen syysrundista. Alla näkyvien keikkojen lipunmyynti alkaa tapahtumapaikkojen toimesta myöhemmin tässä kuussa. Suomen kiertueen paikkakunnat ja päivämäärät täydentyvät kevään aikana.

LEVYNJULKAISUKONSERTTI:
Don Johnson Big Band: Digital Physical -albumin julkkarit
Pe 13.5.2022 Korjaamon Vaunusali, Helsinki
Ovet klo 21
Liput palvelumaksuineen alkaen 27,50 euroa Tiketistä

SYYSKIERTUEEN ENSIMMÄISET JULKISTETUT KEIKAT:
09.09. Apollo, Turku
24.09. Möysän Musaklubi, Lahti
01.10. Maxim, Kuopio
07.10. Kulttuuritila Nuijamies, Lappeenranta
08.10. House of Olaf, Savonlinna
Lipunmyynti iltoihin alkaa tapahtumapaikkojen toimesta myöhemmin tässä kuussa.