Nuoret tekijät yhdistivät voimansa – musikaalissa esiintyy yli 40 paikallista nuorta

Nuorten kauhumusikaali Klovnipeli ensi-iltaan 26.5.

Nuorten kauhumusikaali Klovnipeli saa ensi-iltansa Kouvolan Teatterin suurella näyttämöllä helatorstaina 26.5. kello 13. Useiden toimijoiden iso yhteisproduktio nähdään vain kahden päivän ajan Elina Ylisuvannon käsikirjoittamana ja ohjaamana. Musikaalin näyttelijät ovat Kouvolan Teatterin nuortenteatterista, laulajat ja soittajat paikallisista bändeistä ja Pohjois-Kymen musiikkiopistosta sekä tanssijat Studio Dance Pitistä. Kaikkiaan esiintyjiä on yli 40. Nuoret ovat myös säveltäneet näytelmän musiikin biisikilpailun kautta sekä suunnitelleet puvut ja lavastuksen.

Vihdoin tehdään jotain oikeaa ja suurta isolle näyttämölle! Saa haastaa itseään, mutta samalla tehdä sitä mitä rakastaa! 80-luvun teema on hauska ja omaan hahmoon on kiva tutustua ja kehittää sille oma polku näytelmän alusta loppuun. Kun kaikki tekee täysillä, saadaan aikaan pelkkää timanttia!”, kuvailee eräs nuortenteatterilainen yhdessä tekemisen riemua tanssijoiden ja bändien kanssa.

Lipunmyynti käy vilkkaana – yksi näytöksistä on kohdistettu koululaisryhmille

Klovnipeli on syntynyt osana Yli Rajojen -projektia, joka antaa nuorille moninaisia mahdollisuuksia harrastamiseen ja saattaa yhteen kouvolalaisia nuorten kanssa työskenteleviä kulttuuritoimijoita. Yhteistyössä ovat mukana Kouvolan Teatteri, Kouvolan kaupungin nuorisopalvelut, Kouvolan kirjasto, Pohjois-Kymen musiikkiopisto, Studio Dance Pit, Kouvolan ammattiopisto Eduko, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK, K-Rauta sekä TAVATON media.

Yli Rajojen -projekti pyörähti käyntiin keväällä 2021. Olemme kovasti tehneet töitä Klovnipelin eteen, ja on ollut ilo huomata, miten nuoret ja eri yhteistyötahot lähtivät innolla mukaan toteuttamaan hienoa projektia. Nuoret pääsevät suurelle näyttämölle toteuttamaan kulttuurisia unelmiaan ja jakamaan osaamistaan meille kaikille”, kertoo nuoriso-ohjaaja Antti Leminen Kouvolan kaupungin nuorisopalveluista.

”Klovnipeli on kokoluokassaan suurinta mahdollista, mitä teatteriimme mahtuu. Näin isoa, yli 40 esittäjän, tuotantoa ei ole nähty vuosikausiin. Olemme iloisia, että tällä ainutlaatuisella yhteisproduktiolla jatkamme panostustamme lapsiin ja nuoriin niin teatterintekijöinä kuin -kokijoinakin”, toteaa Kouvolan Teatterin hallintojohtaja Mervi Ihalainen.

Klovnipelissä hyvä ja paha taistelevat

Avaa teatterin ovi ja astu kauhujen maailmaan! Toukokuun viimeisellä viikolla Kouvolan Teatteri on puettu aulasta asti kauhuun. Koskaan ei tiedä mitä seuraavan kulman takana odottaa tai kuka vieressäsi istuu.

Klovneilla on synkkä salaisuus. Nuoria katoaa ja hermoja raastava tehtävä odottaa ratkaisuaan. Kehen voi luottaa vai voiko kehenkään? Luvassa on jännitystä, yllätyksiä, hyvän ja pahan taistelua!

"Klovnipelin ohjaaminen on ollut opettavainen ja rakas projekti. Olen tosi onnellinen siitä, miten innolla tähän on lähdetty monesta suunnasta mukaan. Uskon, että tämä on vasta alkutaival kaikkien mukana olevien toimijoiden yhteistyölle”, kertoo nuortenteatterin ja esityksen ohjaaja Elina Ylisuvanto ja jatkaa:

”Kaikista upeinta on ollut seurata nuorten intoa ja paneutumista esitykseen. Nähdä se kehityskaari, minkä he ovat läpikäyneet. Tämä projekti on ollut todella merkittävä monelle nuorelle koronan jälkimainingeissa. On ollut liikuttavaa seurata uusien ystävyyssuhteiden syntymistä, toisten kannustamista sekä sitä voimaa, mikä yhdessä tekemisessä piilee. Tuskin maltan odottaa, että tämä nuorisojoukko pääsee näyttämään kaiken energiansa ja osaamisensa yleisölle!"

 

KOUVOLAN Teatteri

Salpausselänkatu 38, 45100 Kouvola
www.kouvolanteatteri.fi

Seuraa meitä: Facebook / Instagram
Ryhmävaraukset: (05) 7400 300 ark. klo 9–16
Lippukassa: (05) 7400 330 ti-la klo 11–15 sekä 3 h ennen iltaesityksiä
Liput kätevästi netistä: www.lippu.fi