Samma Gamla Vanliga -remixillä ilmiöksi nousseet CLEDOS ja A36 julkaisivat uuden yhteissinglen CITY!

Samma Gamla Vanliga -remixillä viime vuoden isoimmaksi musiikki-ilmiöksi nousseet Cledos ja ruotsalainen rap-artisti A36 kuullaan uudelleen yhdessä Cledoksen tänään julkaistulla City-kappaleella.

Andrei Kipahtin ja hittinikkari Jurekin tuottama kappale tuntuu luontevalta jatkumolta viime keväänä laajalti soineen, Cledoksen platinaa striimanneen Life-biisin perään. Lifen ja Samma Gamla Vanligan ohella Cledos nousi viime vuonna koko kansan huulille kansainvälisestikin huomiota herättäneellä, palkitulla McDonald’s-yhteistyöllään.

Mä en oo ikinä kokenut, että mä tekisin suomiräppiä ja musiikki on aina ollut kansainvälinen kieli ihmisten välillä. Oon aina halunnut tehdä yhteistyötä artistien kanssa eri maista ja tää on yks niistä askeleista koko maailman geimiin.” - Cledos avaa yhteiskappaleen syntyä.

Cledos on omintakeisella soundillaan, persoonallisella tyylillään ja itsevarmuutta huokuvalla karismallaan vahvistanut paikkaansa Suomen kiinnostavimpana artistina sekä rap-kentän edelläkävijänä. Energisestä esiintymisestään tunnettu Cledos on julkaissut uransa aikana lukuisia kulta- ja platinasinglejä, kuten esimerkiksi Life (sun luo), KYSYMYS, Made in Italy ja viimeisimpänä Averagekidluken ja iben kanssa tehty remix A36:n Samma gamla vanliga -hitistä. Ilmiömäinen remix on ollut Suomen Spotify Top 50 listan kärjessä julkaisustaan lähtien ja toi artistille ehdokkuuden Emma Gaalan vuoden biisi -kategoriassa. Aikaisempina vuosina Cledos on huomioitu Vuoden artisti-, tulokas- ja Vuoden rap/r’n’b -ehdokkuuksilla.

Kuuntele City täältä!

Katso biisille tehty musavideo täältä!

Cledos:
Instagram
Facebook
Spotify
TikTok