Ezmi kehottaa debyytti-EP:llään itsensä raivorehelliseen kuuntelemiseen

Kuuntele ja lataa kappaleet tästä

Sielukkaasta ilmaisutyylistään tunnettu Ezmi julkaisiperjantaina 3.6. debyytti-EP:nsä Ei mikään oo ennallaan. Rakkauden, vapauden ja rohkeuden teemoja käsittelevän kokonaisuuden sanoma kiteytyy EP:n fokusbiisiin Crash boom bang. Kappale kertoo naisesta, joka on elänyt koko elämänsä antaen aina vain muille, kunnes hän lopulta päättää laittaa itsensä etusijalle.

"On rohkeaa kuunnella itseään ja tehdä itsensä näköisiä valintoja, vaikka muut eivät niistä pitäisi. Rakennamme helposti itsellemme ajatusten vankiloita, olemme rooleissa, jotka eivät tunnu omilta ja teemme asioita sääntöjen ja normien mukaan, joita yhteiskunta asettaa. Tällä EP:llä haluan muistuttaa, että itsensä raivorehellinen kuunteleminen ja oman elämän muokkaaminen sellaiseksi kuin haluaa ovat onnellisen elämän kulmakiviä.", Ezmi kertoo.

Ei mikään oo ennallaan sijoittuu 70-luvun diskon ja elektronisen R&B/popin välimaastoon. EP:n taustalta löytyvät Ezmin eli Taru Ratilaisen lisäksi Sini Hynynen, Juha Suihko, Joni Rahkola, Janne Rintala, Jouko Lavonen sekä EP:n tuotannosta pääosin vastannut artisti-tuottaja Nelli Milan. Ezmille EP on suuri merkkipaalu:

"Olen oppinut itsestäni ja elämästäni paljon tämän prosessin aikana. Tämä on ollut monivaiheinen matka omaan sisäiseen rohkeuteeni, jotta uskallan olla sitä, mitä aidosti olen artistina ja ihmisenä. Yksi elämänvaihe on nyt saatu kansiin."

Helsingissä vaikuttava Ezmi on omakustanneartisti ja biisintekijä, joka on julkaissut musiikkia vuodesta 2016 lähtien. Ezmiltä on ilmestynyt tähän mennessä kuusi singleä. Ei mikään oo ennallaan sisältää jo julkaistujen Paratiisi ja Turvaväli -sinkkujen lisäksi kolme julkaisematonta kappaletta.

Ezmi
Instagram | TikTok | Facebook | YouTube