Retkibanaanin punk-sinkku Sydän sanoo toisin muuttui iskelmäksi Bablo löysi biisistä oman nuoren hölmön itsensä

Perjantaina julkaistu Bablon Sydän sanoo toisin -single kuulostaa yllättävän tutulta varsinkin, jos olet vanha punkkari – onhan kyse Retkibanaanin vuonna 2004 julkaistun IV-albumin kolmannesta raidasta!

Kappale päätyi upeaa uraa tahkovan iskelmärock-tulkitsijan Bablon käsittelyyn niin sanotusti luonnolista kautta biisin tekijän Olli Vartiaisen siirryttyä punkvuosiensa jälkeen myös Bablon keikkamyyjäksi.

"Yleensä punkhenkiset bändit tekevät versiota iskelmällisemmistä lauluista, mutta käy se näinkin päin. Tämä biisi jäi aikanaan hyvinkin vähälle huomiolle, ja Bablon esittämänä se on ihan uusi biisi ja Bablon biisi. Haastan kaikki muutkin keikkamyyjät tekemään biisit edustamilleen artisteille", Vartiainen hymyilee.

Bablo koki Sydän sanoo toisin -singlen heti omakseen ja se myös kuuluu lopputuloksessa, jossa on säilynyt tietty punkhenkisyys vaikka biisi onkin kokenut muuten muodonmuutoksen.

"Tästä biisistä tulee vahvasti mieleen oma nuoruus ja sen ajan hölmöilyt. Rakkaus oli riipaisevaa, jota se on edelleenkin, jos et ole saanut elämääsi balanssiin. Keikkamyyjäni antoi kuultavaksi tämän hienon biisin ja ihastuin heti sen tarinaan ja tekstiin... se alkoi soida päässäni todella rajuna ja soitin tuottajalleni että tämä me tehdään. Ja tässä se se nyt on!", Bablo ihastelee.

 

Bablon albumit:
Aurinkoista Puolta 2018
20 Suosikkia / Reissumies 2014
Reissumies - Kaikkien aikojen parhaat 2012
Taivas tanssii 2011
Mies joka ei koskaan tanssi 2004
Taivas sinivalkoinen 2001
20 Suosikkia / Paikka auringossa 1997
Onnenpoika 1997
Paikka auringossa 1995
Kauas vuorten taa 1993

 

www.bablo.fi
www.facebook.com/BabloOfficial
www.instagram.com/bablo_official_
Spotify
www.facebook.com/assarecords.fi