PYHIMYKSEN ja IBEN kanssa kultahitillä vieraillut DREAS julkaisi oman singlen

R&B ja pop -musiikkia tuotannossaan yhdistelevältä samettiääniseltä Dreasilta aurinkoinen single – Kuuntele Historiaa täältä!

Universalin uusi artistikiinnitys Dreas julkaisi 17.6 ensimmäisen singlensä Historiaa. Kappale on tyylikäs yhdistelmä moderneja, r&b-vivahteisia pop-tuotantoja ja artistin persoonallista laulusoundia. Dreasin ääntä on kuultu aiemmin muun muassa NIGHTSHIFT-tuottajaduon, Pyhimyksen ja iben kultarajan ylittäneellä kappaleella Kivullisii. Lisäksi Dreas vieraili viime kesänä myös YleX:n Läpimurto-listalle valitun ez’n singlellä Kielletty.

Dreasin innostus musiikin tekemiseen sai alkunsa jo vuosia sitten freestyle-räppäämisen muodossa ja lopulta palo tekemiseen vei kokonaisvaltaisesti mukanaan. Artistin mukaan 17.6 julkaistu, tuottaja Joonas Laaksoharjun kanssa tehty kappale Historiaa, esittelee osuvasti hänen musiikillista ydintään.

"Kuuntelen pääosin uuden aallon räppiä ja r&b:tä, mutta mulle myös musan melodisuus on tärkeää. Tykkään tosi paljon esimerkiksi Anderson Paakin ja Bruno Marsin tavasta tuoda musiikkiin mukaan ripauksen romantiikkaa, se on sellainen asia mistä haluan pitää myös omassa tuotannossani kiinni", Dreas kuvailee.

Lisää musiikkia Dreasilta saadaan syksyllä.

 

Dreas somessa:
Instagram / Spotify