Headland-festivaalin toista kertaa järjestävä Aste julkaisi uuden singlen ”Seitsemän taivasta”

”Istuin vaan nuotion äärellä auringonlaskusta auringonnousuun ja mieleen tulvi tajunnanvirtaa”

Kuuntele ”Seitsemän taivasta” tästä

Suomalaisen hittiräpin edelläkävijä Aste julkaisi eilen uuden singlen nimeltään ”Seitsemän taivasta”. Kappale sai alkunsa poikkeuksellisella tavalla.

”Mulle keikkailu on ollut aina tärkeä inspiraation lähde. Koronan vietyä keikat alta, mulla oli pitkään olo, että oli paljon aikaa tehdä musaa, mutta en saanut inspiraatiota mistään. Lisäksi oon viettänyt muutaman vuoden vauvakuplassa kahden lapsen isänä ja fokus oli pitkään muualla kuin musassa. Päätin keväällä ottaa irtioton ja mennä yksin metsään yöksi purkamaan ajatuksia. Istuin vaan nuotion äärellä auringonlaskusta auringonnousuun ja mieleen tulvi tajunnanvirtaa. Tunnelmat, mielialat ja ajatukset vaihtui ja kirjoitin vaan ylös juttuja ajattelematta sen kummemmin. Tästä sessiosta kiteytyi lopulta tää Seitsemän taivasta -biisi”, Aste kertoo.

Aste on uuden musiikin ohella ahkeroinut heinäkuussa toista kertaa järjestettävän Headland-festivaal parissa. Kaksipäiväisenä musiikkifestivaalina Lahden Niemen satamassa järjestettävää Headlandia vietetään pe 29.7 - la 30.7.2022. Asteen lisäksi festareilla esiintyvät mm. Antti Tuisku, Gettomasa, Sanni, Mika Gabriel, Abreu ja Chisu.

Viimevuotinen festivaali oli menestys koronapandemian asettamista haasteista huolimatta ja tästä vuodesta tulee vieläkin isompi:

Tehtiin hommia ensimmäisen Headlandin eteen pari vuotta, ja kun viime kesänä näki tuhannet ihmiset viihtymässä Lahden tunnelmallisessa Niemen rannassa tuli heti fiilis, että hyvin alkanutta matkaa täytyy jatkaa. Heinäkuun lopussa mennään entistäkin isommin! Tervetuloa nauttimaan!”, Aste kertoo.

Aste on julkaissut 20-vuotisella urallaan seitsemän albumia ja ollut kolme kertaa Emma-ehdokkaana. Asteen kappaleita on kuunneltu suoratoistopalveluista yli 90 miljoonaa kertaa. Artistin tunnetuimpia hittejä ovat ”Monaco”, ”Spaceman”, ”Himalaja”, ”Ötökkä myrskyssä feat. Raappana”, ”Peruskallio”, ”Luonasi”, ”Poikkeus sääntöön” ja ”Normipäivä”.

 

Instagram: @astemusic
TikTok: @astebitch