Kansainvälinen esiintyjäkaarti KesäVirratSoi-musiikkijuhlilla

Taiteellinen johtaja Hannu Kiiski kertoo, että KesäVirratSoi-musiikkijuhla tarjoaa jälleen täyteläisen kattauksen erityylisiä konsertteja, joilla haluamme tavoittaa mahdollisimman monenlaisia kuulijoita.

"Teema Virroilta maailmalle - maailmalta Virroille pitää sisällään ajatuksen siitä, kuinka musiikki on avannut maailmaa itselleni ja tuonut elämääni hienoja kollegoita ja elämänmittaisia ystäviä. Heitä olen maailmalta kutsunut Virtain juhlille jakamaan kanssanne toivon, rauhan ja ilon sanomaa. Sehän se lienee musiikin syvin tarkoitus."

Alte Kameraden -Klassikkojen Virrat la 16.7. klo 17.00

Trio Finnico 40-vuotisjuhlakonsertti

Trio Finnico juhlii 40-vuotista taivaltaan kutsuen seuraansa Peter deVriesin (Charlotte USA) ja Anna-Lena Denk-Erlichin (Karlsruhe Saksa). Luvassa on kamarimusiikkikirjallisuuden mestariteoksia. Konsertissa kuullaan Beethovenin ja Brahmsin pianotriot sekä Mozartin pianokvartetto. Mezzosopraano Anna-Lena Denk Erlich tulkitsee Virtain kirkossa kaksi Brahmsin laulua.

Trio Finnico on perustettu vuonna 1982, jolloin sen jäsenet Risto Lauriala, Nachum Erlich ja Hannu Kiiski toimivat kaikki lehtoreina Sibelius-Akatemiassa. Mm. Coplandin, Englundin, Kokkosen ja Shostakovitshin musiikkia levyttänyt trio on konsertoinut aikojen saatossa laajalti Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi kokoonpano on tehnyt lukuisia radio- ja TV-nauhoituksia. Sooloesiintymisten sekä kamarimusiikkitehtävien lisäksi yhtyeen jäsenet ovat jättäneet jälkensä kansainväliseen musiikkimaailmaan myös uusien taiteilijoiden koulutuksen kautta. Sibelius-Akatemian jälkeen Nachum Erlich on toiminut viulunsoiton professorina maineikkaassa Karlsruhen musiikkikorkeakoulussa Saksassa.

Trio Finnicon edellisestä Virtain konsertista vuonna 1986 on vierähtänyt jo kosolti aikaa. Taiteellisen johtajan sanoin: On jo aikakin!

Apocalyptican konserttiin avattu lisää lippuja myyntiin
Konserttiin ja järven rannalle syömään

Rantaterassi Baarpuuri sijaitsee aivan laivarannan tuntumassa ja tarjoaa lauantain keikkayleisölle Klassikkoburgerin erikoishintaan 10€ (ovh 13,50€).
KesäVirratSoi-tarjous on voimassa lauantaina 16.7. omaa päivän konserttilippua näyttämällä. Keittiö auki klo 10-22. Tarjouksen voi hyödyntää seuraavien konserttien lipuilla:

Alte Kameraden - klassikojen Virrat

Koulumusiikin tähtihetkiä