Sanan pitkäaikainen tuottaja Veli Hiidenmaa duetoi uudella singlellä

Valokuvaaja: Kim Kauppinen

Poppia ja räppiä yhdistelevä Sana on suorapuheinen asennemimmi, jonka musiikissa elämän kipukohdat kääntyvät voimavaroiksi. Jo yli vuosikymmenen musiikkia tehnyt artisti löysi vuonna 2017 tuottajakseen Veli Hiidenmaan, joka on mukana kansainvälistä menestystä niittäneessä EDM ryhmittymässä Winning Team.

Yhtyeensä, sekä oman soolouransa lisäksi täysipäiväisenä musiikkituottajana toimiva Veli Hiidenmaa on tehnyt kappaleita useille eri yhtyeille sekä artisteille, ja vaikuttanut useissa eri kokoonpanoissa.

Kaksikon yhteistyö saa heinäkuussa yllättävää twistiä "Sekopää" - nimisen dueton voimin. Kappale on samalla Veli Hiidenmaalle paluu pitkän tauon jälkeen soolouralle, joka on saamassa syksyllä jatkoa.

"Olin lentämässä Helsinkiin äänittämään tästä biisistä sooloa. Kuuntelin demoa koneessa ja silloin välähti. Sehän oli ihan selvää, että tää on meidän duetto!", Sana kertoo. "Ilmoitin heti Veli Hiidenmaalle, että hei, nyt on kuningasidea! Sä tuut mukaan tähän! Ei siinä paljoa kyselty."

Ystävyydestä kertova kappale sai inspiraation Sanan ja Veli Hiidenmaan viiden vuoden tapahtumarikkaasta taipaleesta, ja on parivaljakon mittavan julkaisuhistorian kahdeskymmenes yhdessä Sanalle tehty kappale

https://www.facebook.com/sanavirallinen/
https://www.instagram.com/sanavirallinen/
http://sanamusic.net/
Kuuntele Spotifyssä: https://spoti.fi/3PfkRfV