Artisti-tuottaja EME julkaisee tulevalta albumiltaan toisen sinkun Toises elämäs

”Rakkautta on ilmas nyt - mä taidan pidätellä hengityst”

Kuuntele Toises elämäs tästä

Artisti-tuottaja EME julkaisi tulevalta albumiltaan toisen sinkun Toises elämäs. Kappaleella hän pohtii sielunkumppanin mahdollista olemassaoloa.

Tää biisi syntyi jotenkin tosi luonnollisesti alkuvuodesta. Olin koko päivän koittanu tehdä uusia träkkejä ja biisi-ideoita, mut kaikki niistä tuntu turhanpäiväsiltä tai huonoilta eikä innostanut mua ollenkaan.

Tuloksettoman tuntusen päivän jälkeen pyörin sängyssä koittaen saada unta ja tää kertsi vaan jotenkin tipahti mun syliin. Tehtiin tuotanto mun luottomusakamun Juho Suutarisen kanssa”, EME kertoo.

Ensi vuonna ilmestyvältä albumilta on kuultu jo esimakua huhtikuussa julkaistulla Hyvästi-singlellä. Hyvästi ja Toises elämäs -kappeleiden teksteistä ja visuaaleista tarkimmat saattavat jo nyt löytää vihjeitä albumin teemasta.

Viime vuonna kiitellyn debyytialbuminsa Sanoinks mä ton äänee? julkaissut ja YleX:n Läpimurto 21 -listauksessa upeasti neljänneksi sijoittunut EME tekee ja tuottaa omaäänistä introverttipoppia omassa huoneessaan. Artisti haluaa olla esikuva tuleville naistuottajasukupolville - ja päästä eroon edellä mainitusta nais-etuliitteestä.

 

Instagram: @eme.mp3
TikTok: @eme.mp3
Facebook: EME