ältä kuulostaa modernin iskelmäräpin vallankumous

Miltä kuulostaa kun Saravon Pekka ja Poika Saunoo lyövät päänsä yhteen?

Omakustanteiset miljoonia kuunteluita striimanneet artistit Mansesteri ja Poju julkaisivat 12.8 yhteissinglen Iskelmä & Chill. Kappale on Mansesterin ensimmäinen iskelmä-henkinen valloitus. Kappale on kunnianosoitus suomalaiselle iskelmäkulttuurille ja artisteille.

Kappaletta kuunneltiin pelkästään Spotifyssä heti ensimmäisenä päivänä yli kymmenentuhatta kertaa.

Kappaleen on tuottanut mm. Petri Nygårdille, Spektille sekä Uniikille sävellyksiä ja sanoituksia tehtaillut tuottaja Mikke Neuvonen. Tuottaja Mikke Neuvonen yhdistelee taustatuotannossa tuttuja iskelmäsoundeja moderniin rap -bängeriin ja sanoituksissa vilisee viittauksia iskelmäkulttuuriin, sekä Suomen iskelmätaivaan tähtiin.

"Kun Maiki (Mikke Neuvonen) lähetti tän sävellyksen ja kertosäkeen demon meille taannoin, niin oltiin samantien sitä mieltä että tähän ei voi tehdä kuin hitin. Vaikka se eroaa aika paljonkin meidän omasta tähänastisesta tuotannosta, niin saatiin mun mielestä hyvin yhdistettyä siihen meidän kaikkien omat vahvuudet ja silti pidettyä kasassa humoristinen hyväntuulisuus. Nyt kun on alunperin nuorisot vallotettu, mistä siirrytty juomakansan viihdyttämiseen, niin oli aika luonnollinen steppi seuraavaks tuoda vanhemmallekkin kansalle iloa", Mc Mane Mansesterista pohtii.

"Teimme tästä muutamia eri versioita, ennenkuin se muovautui lopulliseen muotoonsa Helsingin Elements Studiolla vieraillessamme ja kappaletta nauhoittaessamme. Maiki lähetti Pojulle kertosäkeestä demon, joka olikin heti jo seuraavana päivänä studiolla meidän kanssa nauhoittelemassa tätä", Mc Mane kertaa.

"Ollaan tähän biisiin todella tyytyväisiä ja pidämme sitä omanlaisenaan uutena tulemisena ja aluevaltauksena. Iskelmä on kuitenkin upea genre ja on suuri kunnia saada siitä lisämaustetta perus räpin ohelle", Mansesteri toteaa yhteen ääneen.

Pojua ollaan seurattu tosi pitkään ja ollaanhan me Pojun kanssa oltu aiemminkin yhteiskeikoilla mm.Tapparan voitonjuhlissa 2016. Nyt olimme vierailemassa Pojun setissä tämän vuoden Himos Juhannus -festivaaleilla ja heitimme sielä meidän aiemman yhteisjulkaisun "Siimat Solmussa", sekä ensiesityksenä uuden "Iskelmä & Chill":in.

Sen jälkeen Iskelmä & Chill on kuulunut aktiivisesti keikkalistaamme keikoilla ja jengi on ottanut sen todella hyvin ennakkoon vastaan. Todella moni on kysellyt aina jälkeenpäin että "mikä biisi se oli, en löydä sitä mistään". No nyt löytävät!

Kappaleen Spotify -linkki:
https://spoti.fi/3QqOMTq

 

Alla vielä muutamia tärkeitä linkkejä ja tietoja meistä lisää.
Kotisivut
Facebook Mansesteri | Facebook Mc Mane
Instagram Mansesteri | Instagram Mc Mane
Spotify
Musiikkivideot