Bagdadin Julia -esitys 7.10. yhdistää barokki- ja arabimusiikkia sekä teatteria

Ritarihuoneella 7.10. nähtävän esityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Bakr Hasan

Bagdadin Julia kertoo traagisen rakkaustarinan tämän päivän Lähi-idästä

Musiikkia ja teatteria yhdistävässä esityksessä William Shakespearen Romeo ja Julia toimii siltana matkalle rakkaustarinaan sota-ajan Bagdadiin. Hallittu klassisuus barokkiorkestereineen ja runomittoineen saa rinnalleen tositapahtumiin perustuvan kauniin ja traagisen tarinan 2000-luvun Lähi-idästä. Suomalaisen barokkiorkesterin (FiBO) Ritarihuoneen residenssisarjaan kuuluva esitys nähdään 7.10.2022 Ritarihuoneella.

Bagdadin yliopistossa Irakissa näyttelijäksi opiskellut Bakr Hasan haaveili William Shakespearen teosten, kuten Romeon ja Julian, esittämisestä. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä ensinnäkään tarina rakastuneista ja yhteisöä uhmaavista teineistä ei sopinut irakilaiseen yhteiskuntaan; sellaista ei vain voinut esittää. Toisekseen naisnäyttelijöitä oli irakilaisessa teatterissa todella vähän, ja fyysinen koskettaminen lavalla ei ollut mahdollista. Naisten ja miesten kohtaamiset olivat tarkoin säädeltyjä koko yhteiskunnassa. Kiristyneen uskonnollisuuden takia tästä oli tullut entistäkin mahdottomampaa.

Hasan alkoi silti harjoitella Shakespearea tyttöystävänsä kanssa salassa. Kun projekti paljastui molempien perheille, syntyi iso riita, jonka taustalla vaikuttivat myös islamin eri pääuskonsuunnat sunnilaisuus ja shiialaisuus. Hasan ja hänen tyttöystävänsä päättivät joka tapauksessa tehdä esityksen, tuli mitä tuli.

Tyttöystävä kuitenkin kuoli autopommi-iskussa ennen kuin esitystä oli ehditty toteuttaa. Tämän takia haave Shakespearen esittämisestä tarkentui omaan elämään pohjautuvan Romeo ja Julia -tarinan esittämiseksi, joka toteutuu nyt vihdoin Suomessa.

Shakespearen myötä esitykseen on valikoitu brittiläistä barokkia, ja arabikulttuuri tulee lähelle perinteisen arabimusiikin kautta. Sitä esittävät bagdadilaisessa muusikkosuvussa kasvanut laulaja Ali Saad ja irakilaista perinnesoitinta jozea soittava, elokuvasävellyksistään tunnettu säveltäjä Sanna Salmenkallio. Barokkiteokset soittaa luonnollisesti Suomalainen barokkiorkesteri.

Bakr Hasan on valmistunut näyttelijä-ohjaajaksi Bagdadin yliopistosta. Hän on erikoistunut fyysiseen teatteriin ja käyttää sen keinoja klassikoiden esittämiseen. Koska taiteilijana olo Irakissa oli hengenvaarallista ja maan poliittinen tilanne oli vaikea, joutui Bakr Hasan jättämään kotimaansa. Hän on työskennellyt Suomessa muun muassa Kansallisteatterissa ja tehnyt kolme omaa sooloa. Esityksissään Hasan yhdistää eurooppalaista ja arabialaista kulttuuria.

** **

Pe 7.10.2022 klo 19 Ritarihuone, Helsinki, Ritarihuoneen residenssisarja

Bagdadin Julia
Esitys mahdottomasta rakkaudesta

Bakr Hasan, käsikirjoitus ja ohjaus
Bakr Hasan ja Henna Mäki-Filppula, näyttelijät
Ali Saad, arabilaulu
Sanna Salmenkallio, irakilainen perinnesoitin joze
Sanna Salmenkallio ja Anthony Marini, musiikkidramaturgia
Pietu Pietiäinen, valot
Markus Tsokkinen, visualisointi
Sampsa Peltonen, tekstien käännökset
Suomalainen barokkiorkesteri

Lue lisää: https://fibo.fi/konsertit/2022/bagdadin-julia/