Haikeasta popreggae-soundista tunnettu Aurora julkaisi uuden EP:n

”Tällä hetkellä tuntuu tärkeältä löytää kaikelle tekemiselle merkitys ja arvostaa elämää”

Kuuntele ”Tule virtaan” -EP tästä! Lukuisia radiohittejä sekä kaksi kultaa myynyttä albumia urallaan julkaissut laulaja-lauluntekijä Aurora julkaisi perjantaina 23.9. uuden EP:n Tule virtaan. EP sisältää aiemmin julkaistut singlet Vettä kaivoon feat. Keko Salata, Puhu mulle, Ystävä ja Viaton sekä uuden kappaleen Tule virtaan. Puhu mulle ja Vettä kaivoon feat. Keko Salata nousivat Spotifyssa top50:een ja jälkimmäinen on streamannut jo kultaa.

Suoraan sydämeen menevästä äänestään ja teksteistään tunnettu Aurora on uudella EP:llään tunnusomaisen haikean, mutta toiveikkaan reggaepopin äärellä:

Oon urani aikana matkannut erilaisiin musiikillisiin maailmoihin, mutta huomaan aina lopulta palaavani haikeaan ja melankoliseen reggae-tunnelmaan. Se on sitä soundia, joka on mun sydäntä lähellä ja on ollut kiva tehdä tällaisia biisejä EP:lle. Tuottaja Mats Takilan kanssa ollaan inspiroiduttu lisäksi William Orbitin 2000-luvun taitteen tuotannoista mm. Madonnalle ja All Saintsille. Ja on siellä myös ripaus hiphopia sekä Carole Kingiä, eli vaikutteita löytyy laaja-alaisesti.

Tekstillisesti tällä EP:llä oon hypännyt syvään päätyyn ja biisit on jonkinlaista keskustelua itseni kanssa tietoisuudesta, omasta arvomaailmasta ja jonkinlaisesta henkisyydestäkin. Tällä hetkellä tuntuu tärkeältä löytää kaikelle tekemiselle merkitys ja arvostaa elämää.

Erityisesti mua on inspiroinut Tarot-korttien symboliikka. Monet teksteistä sekä singlejen ja EP:n kannet ovat vaikuttuneet vahvasti näistä Tarot-teemoista. Oon pyrkinyt hylkäämään kyynisyyden ja uskaltautumaan elämän vapaaseen virtaan. Tätä tematiikkaa käsitellään varsinkin EP:n nimibiisillä."

Tänä vuonna ahkerasti keikkaillut Aurora pitää ensi vuonna pidemmän esiintymistauon, mutta sitä ennen artistin ehtii vielä nähdä keikoilla ympäri Suomen:

"Loppuvuodelle on luvassa vielä runsaasti keikkoja, ja päästään tekemään myös Puppa J:n kanssa muutama spesiaalikeikka lokakuussa. Joulukuun alun jälkeen vetäydyn keikkalavoilta noin vuodeksi”, kertoo Aurora.

Aurora on julkaissut albumit Kadotaan kaupunkiin (2015) ja Valtakunta (2017), jotka ovat molemmat myyneet kultaa. Aurora tunnetaan mm. radiohiteistä Se soi, Eilisen aurinko, Kaikki mitä näät, Sä hiffaat feat. Keko Salata ja Täydelliset. Yhteensä Auroran kappaleita on kuunneltu Spotifyssa yli 40 miljoonaa kertaa ja radioissa Auroran kappaleet ovat soineet yli 15 000 kertaa.

Aurora – Tule virtaan EP
1. Vettä kaivoon feat. Keko Salata
2. Puhu mulle
3. Viaton
4. Tule virtaan
5. Ystävä

Keikat: 14.10. Papana Baari, Inari (Aurora & Puppa J)
15.10. Night & Bar Qupla, Kuusamo (Aurora & Puppa J)
21.10. Telakka, Tampere (Aurora & Puppa J)
04.11. Pub Marjuska, Haapavesi
05.11. Foxy Night Club, Kristiinankaupunki
11.11. Tuoppi Pub, Oulainen
12.11. Hotelli Kampeli, Veteli
18.11. Kartanohotelli Saari, Reisjärvi
19.11. Wanha Mestari, Kauhajoki
25.11. Pihkuri, Viitasaari
02.12. Apollo, Turku
03.12. Déjà Vu, Nummela

Aurora somessa:
Facebook: Aurora
Instagram: aurora_virallinen