HiSQ:n koskettavalla Flesh and Blood -sinkulla mukana Marko Hietala!

Erkki Vuokilan ja Bablon muodostaman kokoonpanon tarina jatkuu

Legendaarinen ristikonlaatija Erkki Vuokila ja vähintään yhtä legendaarinen laulaja Bablo ovat HiSQ-nimisen kollektiivin sydän ja sielu. HiSQ muodostui aiemmin sanoista Hi Status Quotes ja pohjasi biisinsä TV- ja elokuvamaailman legendaarisille lainauksille julkaisten Hi Status Quotes 1-5 -nimisen EP:n. Nyt käynnistyy uusi aikakausi, ja nimen taustalla ovat sanat Hi Status Qualified – vain parasta laatua ilman muita rajoitteita. Tulevasta tuotannosta ensimmäisenä julkaistaan nyt koskettava single Flesh and Blood, jonka tulkitsee Nightwishissakin pitkään laulanut ja soittanut Marko Hietala.

"Kappaleen historia on pitkä – sävelsin tämän pianolla noin 40 vuotta sitten. Kappaleessa oli alun perin vain joitakin suomenkielisiä rivejä. Se hautautui muiden laulujen joukkoon, mutta säilyi mielessäni. Eräänä päivänä löysin tekstin, jossa luki päällä Flesh and Blood. Minulla ei ollut hajuakaan, mihin teksti oli tarkoitettu, ja ehdin jo säveltää siihen uuden melodiankin. Jossain vaiheessa minulla välähti, minkä kanssa se kuului yhteen, ja Flesh and Bloodin varhainen aihio loksahti kohdalleen", Erkki Vuokila kertaa biisin syntyä.

Herkän pianoballadin takaa löytyvät myös HiSQ:ssa jo aiemminkin koskettimia soittanut Mikko Mäkinen, joka viimeisteli kappaleen pianokuviot, sekä akustista kitaraa soittava Peter Engberg. Bablo pyysi laulajaksi mukaan kaimansa Marko Hietalan, joka suostui ilomielin lainaamaan ääntään tarinalle, johon hän löysi yhtymäkohtia omasta elämäntarinastaan.

"Olen taistellut elämässäni riippuvuuksien kanssa. Pahin niistä on ollut alkoholi, joka teki minusta impulsiivisen, epäluotettavan ja uhkarohkean, niin että kaikki minulle rakkaat asiat olivat hajoamassa. Omasta syystäni. Minun oli pakko tehdä muutos, ja niin myös teinkin. Muistan kuitenkin myös, kuinka ongelmani saivat minut tukahduttamaan päässäni kaikuvat syyttävät äänet ja jatkuvan tuskan viinalla. Olin kroonisesti masentunut, yksin, matkalla helvettiin. Samalla riippuvuuksista kärsivät ovat toisten mielestä niin yhdentekeviä, että heidät vain sivuutetaan addikteina tietämättä mitään syistä addiktion takana. Meidän kannattaisi kertoa tunteistamme. Meidän pitäisi kyetä kuuntelemaan muita. Muutoin olemme pelkureita omalla taistelukentällämme. 'I'm only flesh and blood – can I count on you?'" Hietala toteaa.

Hi Status Qualified -sarjassa ilmestyy lähikuukausina uusia kappaleita, jotka kaikki ovat keskenään hyvin erilaisia ja joissa kuullaan koko bändiä.

HiSQ online:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | WEBSITE