laila & olavi laulukilpailu

Suuren suosion saavuttanut Laila ja Olavi -laulukilpailu huipentuu jälleen Ikaalinen Spa & Resortissa marraskuun 2022 alussa.

Ohjelmatoimisto Viihdeohjelmien luotsaama kilpailu sai alkunsa jo vuonna 2003, kun toimitusjohtaja Onerva Aikio lähti ideoimaan
tapahtumaa Pauli Virran kanssa. Ensimmäiset voittajat julistettiin vuonna 2004, jolloin voiton vei naistensarjassa: Mia Hed ja
miestensarjassa: Ari Grönthal.

Laila ja Olavi -laulukilpailu on kasvanut vuosien saatossa, ja mukana on todella lahjakkaita laulajalupauksia. Laulajia on eri ikäisiä.
Yleissarja sekä seniorisarja tuovat monipuolisuutta kilpailuun. Kilpailijat esittävät Laila Kinnusen ja Olavi Virran kappaleita.

Tänä vuonna, finaalin karsinta käydään perjantaina 4. marraskuuta Ikaalisten Spa & Resortissa ja finaalikarsinnassa on 40 laulajaa,
joista karsitaan loppufinalistit. Alkukarsinnoissa on ollut mukana kaiken kaikkiaan yli 200 kilpailijaa.

Perjantain 4. marraskuuta finaalinkarsinta lähetyksen juontajaparina toimii, Radio Pookista suosikkijuontaja: Joonas Hepola, sekä vahvaa
paluuta tanssijoiden sydämiin tekevä: Iskelmätähti Johanna Rantsi. Alfa tv striimaa suorana kilpailun.

Lauantaina 5. marraskuuta Alfa tv lähettää suorana lähetyksenä finaalin. Kilpailun voittaja ratkeaa tuomariston ja puhelinäänestyksen
perusteella ja juontajina toimivat Joonas Hepola ja Susanna Heikki.

 

Lisäksi lauantaina 5. marraskuuta Alfa tv taltio konserttitaltioinnin "Elämän parketeilla konsertin".
Konsertissa kuullaan huippuartistien esittämänä ikivihreiksi muodostuneita hittejä. Konserttia tähdittää : J. Eskelinen, Kalle
Jussila,Arja Havakka, Johanna Rantsi, Eija Sinikka, Teijo Lindström ja Juha Hautaluoma.

Lippuja tapahtumaan voi ostaa: lippu.fi tai viihdeohjelmat.fi

 

Tapahtumasta lisää: https://ikaalinenspa.fi/tapahtumat-keikat?gclid=Cj0KCQjwhY-aBhCUARIsALNIC04WfEDaW2itFOkV6MrfWBF9g51WIpixF-3DJ8IFPNx7ZFAMfoAdx5gaAqQ8EALw_wcB

www.lailajaolavilaulukilpailu.com